Seikkailuja Borneolla eli siellä missä pippuri kasvaa!

Tässä tulee Inkan lupailemaa tarinointia.

Paikallinen viidakkorumpu kertoi meille syyskuun lopulla, että lokakuun puolivälissä vietettäisiin erästä muslimien juhlaa, jonka johdosta meille avautuisi kokonainen viikko lomaa. Otimme matkaoppaan esille ja aloimme suunnitella matkaa Borneolle. Ostimme lentoliput AirAsialta KL:sta Sarawakin osavaltion pääkaupunkiin Kuchingiin. Aikaisin perjantaina 11.10 lähdimme matkaan. AirAsian lennot lähtevät KL:n halpalentokentältä (LCC -terminaali), jonne pääsee kätevästi suoralla bussiyhteydellä KL Sentral juna-asemalta. Lentomme lähti aamulla 8:30 ja vajaan kahden tunnin jälkeen saavuimme Kuchingin kansainväliselle lentokentälle.

Ensimmäinen päivä Kuchingissa sujui suunnitelmia tehdessä ja kaupunkiin tutustuessa. Kävimme mm. Sarawak -museossa tutustumassa paikalliseen kulttuuriin ja metsän eliöihin. Tourist officessa oli tosi mukava ja ystävällinen opas, joka antoi meille runsaasti vinkkejä siitä mitä reilun viikon aikana kannattaisi tehdä.

Lauantaina kävimme Semenggohin Wildlife Centerissä, joka on toiminut aiemmin salametsästäjiltä pelastettujen ja orpojen orankien koulutuskeskuksena. Nykyään paikan ympäristössä asuu vajaa 30 puolivilliä orankia, jotka tulevat pääosin toimeen omillaan luonnossa. Osa orangeista kuitenkin käy epäsäännöllisen säännöllisesti päivittäin ruokailemassa keskuksen alueella. Orankien ruokinta käynnistyi vasta kouluttajan annettua paikalle raahautuneille ihmisille ohjeita siitä, miten orankien läheisyydessä tulisi käyttäytyä. Ohjeet kuuluivat mm. näin:  ”If they take your back, they consider it as their own. In these cases just let it go!” ”Put all your water bottles and food inside your bag, cause the orang-utans can get interested.” “Stay at least 5 meters away from orang-utans.” ja “If a big urang-utan approaches you aggressively – RUN.” Kun ruokinta aloitettiin, paikalle saapui nuori uros oranki, joka liikkui sulavasti itseään heilautellen puusta toiseen. Livenä sitä tajuaa kuinka valtavat voimat näillä apinoilla oikein onkaan, ne pystyvät roikkumaan ja heilumaan puissa miten tahtovat, vaikka pelkkien alaraajojen avulla ja saattavat helposti halkaista kokonaisia ananaksia valtavilla kourillaan tai leuoillaan.

Näimme yhteensä kahdeksan oranki yksilöä. On hienoa, että nämä kovia kokeneet eläimet on saatu taas takaisin luontoon ja ne saavat elää itsenäisesti vapaina kahleista. Toivottavasti ne oppivat myös pikkuhiljaa välttelemään ihmisiä, ja oppivat lopulta myös hankkimaan kaiken ravintonsa luonnosta. Vapautetut orangit ovat jo lisääntyneet alueella ja mekin pystyimme sen havaitsemaan sillä kahdeksasta näkemästämme yksilöstä kolme oli poikasia ja vielä riippuvaisia emoistaan.

Seuraavina päivinä kävimme myös nauttimasta Kuchingin lähellä sijaitsevista kansallispuistoista ja täysin villeistä eläimistä. Bako, joka sijaitsee Kuchingista muutama kymmenen kilometriä pohjoiseen Etelä-Kiinan meren rannalla, oli aivan mahtava paikka trekkailla ja tähystellä viidakon eläimiä. Bakoon ei kulje maantietä, vaan kansallispuistoon päästäkseen on matkattava noin puoli tuntia pienellä veneellä ensin jokea ja sitten rannikkoa myöten. Jo venematka oli huikea, sillä maisemat kansallispuistoon ovat mereltä huikeat! Bakossa näimme mm. villejä nenäapinoita, makakeja, merikotkia, mutakaloja ja mitä ihmeellisimpiä kasveja ja puita. Maasto vaihteli kosteasta sademetsästä, rantojen mangroveen ja jyrkkiin kallioihin. Löytyypä Bakosta myös mahtavia hiekkarantoja, joilla on kiva pulahtaa veteen vilvoittelemaan rankan tallustelun päätteeksi.

Paluu matka Bakosta takaisin Kuchingiin oli erittäin mielenkiintoinen, sillä iltapäivällä alkoi reissun toistaiseksi kovin trooppinen ukkosmyrsky! Pääsimme onneksemme juuri sopivasti suojaan puiston Headquarteriin ennen pahinta myräkkää, mutta lopulta jouduimme kuitenkin sateeseen matkaamaan, sillä venekuskimme oli huolissaan voimakkaasta laskuvedestä. Vesi laskee parhaimmillaan/pahimmillaan niin alas, ettei veneellä pääse Bakosta takaisin ”sivistykseen”. Kun aamulla Bakoon saapuessamme venekuski oli tiputtanut meidät laiturille, niin iltapäivällä veneet pääsivät ehkä sadan metrin päähän aamun rannasta. Jouduimme siis kävelemään rantaa pitkin kohti avomerta rankkasateessa, minkä jälkeen pompimme pienellä botskillamme kasvaneilla aalloilla (of course pelastusliivit pepunalusina…). Litimärkänä oli vähemmän mukava istua ilmastoituun bussiin kohti Kuchingia…

Toinen kansallispuisto, jossa kävimme vaeltamassa, oli nimeltään Kubah. Jos Bako on enemmän kuulu villieläimistään, niin Kubahissa voi tutustua kasvien (erityisesti palmujen) kirjoon. Puistossa elää myös satoja sammakkolajeja, mutta niiden havaitseminen on helpompaa yöaikaan. Kubahissa kohokohta oli ehdottomasti reilu kymmenen metriä korkea vesiputous!

Ehdimme ottaa putouksesta muutamia kuvia, ja pulahtaa putouksen alla olevaan ”altaaseen” kun vesisade yllätti meidät. No ei muuta kun kamat kantoon ja lähimmän sadesuojan alle odottelemaan myräkän loppumista (harvemmin sitä on puolialasti juoksenneltu pitkin sademetsää). Sateen jälkeen, kun jatkoimme matkaamme, tuntui, että koko viidakko heräsi kuin uuteen päivään. Jälleen alkoi kuulua mitä erikoisempia lintujen ja hyönteisten ääniä (välillä meteli yli 70 desibeliä..), ja näimme monenlaisia mönniäisiä polulla. Törmäsimme muun muassa valtaviin lähes tulitikkuaskin pituisiin muurahaisiin, valtavan pituisiin panssaroituihin tuhatjalkaisiin, iilimatoihin ja puissa hyppeleviin jättioraviin. Sateen jälkeen ilman kosteus oli hurja ja pelkästään seisoessa hiki valui norona naamaa pitkin. Loppumatkasta pääsimme ihailemaan rannikkoa ja Kuching wetlands nimistä luonnonpuistoa Kubahin toisesta näkötornista. Illalla mun kengässä odotti pieni yllätys kun iilimato oli päässyt luikahtamaan kengän rakosesta kiinni mun isovarpaaseen. Siinä se sitten oli hinkkautunut liiskaksi ja sotkenut mun jalan ja kengän vereen… Onneksi kyseiset otukset eivät ilmeisesti levitä vaarallisia tauteja.

Yhden lomapäivän vietimme järjestetyllä kajakki-reissulla Semadang -joella. Joki mutkitteli viidakon keskellä vuorten vierustoja pitkin. Maisemat oli aivan törkeen hienoja ja reissu todella upea kokemus! Meloimme jokea alaspäin rauhalliseen tahtiin ja nautimme puhtaasta raikkaasta ilmasta. Matkan varrella pysähdyimme ihastelemaan pientä vesiputousta, ruokkimaan kaloja ja lounaalle pieneen joenvarsikylään. Lisäksi pääsimme kokeilemaan (melko rauhallisten) koskien laskua ja harrastimmepa myös ”body-raftingia”. Matkan teko ei ollut turhan rankkaa ja tauot rytmittivät reissua mukavasti. Lounaaksi saimme paikallisia herkkuja: bambun sisällä kypsytettyä kanaa, jungle-ferniä (jotain viidakkoheinää) katkaraputahnalla, ruskeaa riisiä, mangosalaattia ja jälkkäriksi tuoreita hedelmiä sekä kookoskakkuja. Reissuja joelle järjestää paikallisesta kylästä kotoisin oleva perheyritys Semadang Kayak, ja täytyy antaa heille täysi tunnustus upeasta reissusta. 

Melonta osuuden jälkeen lähdimme vielä perheen tyttären ja äidin johdolla piipahtamaan Borneolla tyypillisessä perinteisessä longhousessa. Annah Rais –longhousessa on yhteensä noin 80 asuntoa/huonetta ja aikoinaan talossa on asunut jopa yli 100 perhettä, aikamoinen kommuuni siis! Nyt nuoriso on suurelta osin muuttanut kaupunkeihin ja väestö on alkanut vanhenemaan, mutta riittää sitä onneksi vielä myös perinteisen asuinmuodon kannattajia. Niin ja täytyy vielä mainita, että vielä samana iltana meille toimitettiin kuvakooste kajakki-reissusta dvd:n muodossa (opas oli onnistunut saamaan reissulta ihan kiitettäviä kuvia ja oli kiva, kun ei itse tarvinnut stressata kamerasta joella).

Mitäs muuta me ehdittiin Borneolla kokemaan… Jäimme siis aikarajoitteen ja pitkien etäisyyksien takia koko loman ajaksi Kuchingiin, ja päätimme ottaa kaiken irti kaupungista ja erityisesti sen ympäristöstä. Viikon aikana kävimme pari kertaa pyörähtämässä pienessä Baun kaupungissa Kuchingin eteläpuolella. Baussa meillä oli pieniä haasteita löytää kyytejä ja sovittaa bussien aikataulut omiin menoihimme. Ensimmäisellä piipahduksella kävimme pikaisesti tutustumassa Wind Cave nimiseen luolaan. Luolassa oli muutamia eripituisia reittejä, ja taskulampuista oli paljon hyötyä vaikkakin luolastoon oli rakennettu kävelyä helpottamaan puisia rakenteita. Luolan katto oli paikoittain täynnä lepakoita ja myös haju oli sen mukainen. Palattiin Bauhun bussikyydin (tai taksin) sijaan varmemmalla tavalla eli liftaamalla! Käveltiin luolalta päätien varteen ja ekan isomman auton kohdalla Inka nosti peukalon pystyyn. Ystävälliset paikalliset keskustaan menossa olleet miehet nappasi meidät kyytiin J Baun bussiaseman vieressä nautimme lounaan paikallisella foodcourtilla, ja tuntui, että paikalliset eivät pahemmin pääse ihmettelemään länsimaalaisia nauttimassa herkullista laksaa tai muita nuudeliruokia. Saatiin myös runsaasti tervetuloa uudelleen toivotuksia!

Toisen kerran pysähdyimme Baussa, kun olimme menossa/tulossa Serikin markkinoilta. Serikin on pieni kylä lähellä Indonesian rajaa, jossa järjestetään joka viikonloppu suuret markkinat. Paikalliset ja indonesialaiset tuovat kylään näytille omia tekstiilejään, herkkujaan ja käsitöitään, joita sitten muualta saapuvat malesialaiset tulevat näpläämään ja ostelemaan. Mä sain hankittua itselleni muutaman paidan ja Inkalle ostettiin aurinkolasit ja hellehattu. Lisäksi eräs herra yritti innokkaasti saada myytyä mulle jotain kylmägeelin tapaista hierontaöljyä, joka oli ilmeisesti valmistettu jostain sarvikuonon osasta. Samalla ukolla oli pöydällään sarvikuonon luita ja muun muassa harvinaisen sarvilinnun pääkallo. Todella eettistä… 

Paluumatkalla Bauhun pysähdyimme Fairy Cave nimisellä luolalla. Luola oli valtavan kokoinen ja erotuksena Wind Caveen tähän luolaan pääsi runsaasti valoa katossa olevista rei’istä. Luolalta saimme jälleen erikoiskyydin Bauhun, kun paikallinen yläasteen opettaja heitti meidät autollaan takaisin Baun bussiasemalle.

Kerrotaan viimeiseksi vielä hiukan viikolla tekemästämme veneretkestä. Eli lähdimme keskiviikkoaamuna minibussilla kohti Kuching wetlandia. Olimme ostaneet eräältä matkanjärjestäjältä ”Irrawaddy dolphin and mangrove” -veneretken, ja toiveena oli nähdä ainakin delfiinejä ja parhaassa tapauksessa myös krokotiilejä ja nenäapinoita. Veneretkemme alkoi Santubong -joen varrelta ja suuntana Etelä-Kiinan meren rannikko ja Kuching wetlandin mangrovemetsät. Ehdimme matkata vain noin 15 minuuttia haikaroita ja maisemia ihaillen, kun venekuskimme ilmoitti, että edessämme joenpenkalla pötköttää krokotiili! Toden totta, siellä se makaili, noin neljän metrin pituinen uroskrokotiili. 

Kuskimme ohjasi veneemme aivan krokotiilin viereen rannalle ja saimme ottaa pedosta kuvia muutamien metrien päästä. Lopulta mies päätti kokeilla krokon kylmäpäisyyttä ja käveli veneen keulaan, jolloin matelija lähti vauhdilla pois paikaltaan ja ui rantaa myöten tiehensä. Ihmeteltiin miten jotkut paikalliset käyvät joessa uimassa ja peseytymässä, sillä itselle ei kyseisen tapahtuman jälkeen tulisi mieleenkään piipahtaa vedessä… Loppuretken ajan nautimme rauhallisesta venekyydistä ja rannikon maisemista, delffiinit jäivät valitettavasti näkemättä, mutta kuten oppaamme totesi: ”This is nature”.

10 lomapäivää meni tosi nopsasti. Borneolta jäi vielä paljon näkemättä, mutta Kuchingin oli kyllä erinomainen matkakohde. Kaupunki on oikein viehättävä ja sen ympäristössä riittää nähtävää ja koettavaa. Lisäksi matkustaminen oli paljon odotettua mukavampaa, vaikka bussikuljettajilla tuntui olevan vahva oma tahto ja omat sisäiset aikataulunsa. Pari asiaa, joita ainakin Sarawakista tulemme ikävöimään: ruoka, ihmiset ja rauhallisuus. Ensinnäkin paikallinen ruoka oli todella hyvää. Sarawakissa asuu paljon kiinalaisia, mikä näkyy katukeittiössä. Suosikkiruoaksi nousi ennakkoluuloja herättänyt laksa (katkaraputahna -pohjainen nuudelikeitto, joka sisältää kanaa, kananmunaa ja katkarapuja). Kulinaristille hyvää oli myös se, että Kuchingissa oli mukavan paljon katukeittiöitä. Sarawakissa tuntui, että kaikki ihmiset olivat todella ystävällisiä ja aidosti kiinnostuneita matkaajista. Meille moikkailtiin ja meitä toivotettiin tervetulleeksi Malesiaan lähes joka paikassa minne mentiin. Oli myös tosi rauhoittavaa olla reilu viikko poissa tungoksesta, KL:ssa oppii kyllä ikävöimään/arvostamaan rauhaa ja kiireettömyyttä. Heti KL:iin palattuamme tajusi taas millainen kiire, tungos ja yleinen häslinki tässä valtavassa kaupungissa on kokoajan meneillään.