Pieni pala paratiisia, Pulau Perhentian

Viime viikon keskiviikkona Pantain asunnolla oli siivous päivä. Kaikki alkoi siitä, kun iltapäivällä tullessamme kotiin yliopistolta törmäsimme muurahaisten pyhiinvaellus-reittiin kohti pöydällä lojuvaa Menthos-karkkipatukkaa. Reitti kulki olohuoneen listan kulmalta, Marin läppärin virtapiuhaa pitkin pöydälle ja tästä kohti herkkupalaa. Seuraavaksi keittiössä viiletti torakka ja Mari tarttui päättäväisesti mopin varteen. Muurahaisten ”mekka” heitettiin suosiolla roskikseen, pesuvesi saaviin, muutama päättäväinen pyyhkäisy ja muurahaiset olivat tipotiessään – hetkeksi.

Ylimääräisten vuokralaisten häätämisestä intoutuneena Inka meni parvekkeelle hakemaan vielä harjaa ja rikkakihveliä. <Oho, onpas tämä jo sotkuinen..> Hetken mielijohteesta nostin rikkakihveliä pudistaakseni pölyt lapiosta ja whumps.. *hiljaisuus - - Klonks! - - hiljaisuus* Katsoin rikkakihveliä ja lapio-osa oli tipotiessään. Seuraavaksi hyvin varovainen kurkkaus parvekkeen reunan yli.. Ei kuolonuhreja. Huh! ”Öö, oikeastaan se moppi varmaan riittää!”

No, kun asunto oli saatu siivottua, alettiin pakata tavaroita. Oltiin päätetty piipahtaa Pulau Perhentianin paratiisisaarilla viikonloppulomalla. Koska sadekausi alkaisi pian, pitäisi rantakeleistä nauttia vielä niin kauan kun se on mahdollista. Ostettiin Perdana Express -bussiliput Kuala Lumpurista Kuala Besutin satamaan ja takaisin, yhteensä 88RM eli noin 22EUR /hlö. Kuala Besutista otettaisiin sitten lautta saaristoon.

Bussi starttasi torstai-iltana klo 21:30 kohti pohjoista. Olin tuntenut oloni vähän huonovointiseksi päiväunien jälkeen ja ajatus kahdeksan tunnin bussimatkasta ei tuntunut kovin miellyttävältä. Eipä kulunutkaan montaa tuntia kun jouduin turvautumaan kaupan muovikassiin.. nams. Eikä siinä vielä kaikki.. Vaikka oltiin varauduttu bussissa olevaan ilmastointiin ottamalla pitkähihaiset mukaan, sisään astuessamme ilmastoinnin voimakkuus silti yllätti. Bussissa oli jäätävän kylmä! Kovin kunnollisia nokosia bussissa ei siis pystynyt ottamaan, vaan paleltiin kuin kotoSuomessa konsanaan.

Saapuessamme Besutiin klo 5 aikaan aamulla olo oli todella hutera. Bussikuskin ohjeistama malesialainen mummo johdatti meidät aamuyön pimeydessä läheiseen matkatoimistoon, josta saatiin ostettua liput aamun ensimmäiseen lauttaan (70RM/hlö). Lepakoiden elämöidessä raahauduttiin satamaan ja jäätiin odottelemaan lautan saapumista. Seitsemän aikoihin aamulla satamaan saapui pitkänmallinen, katolla varustettu moottorivene. Jep – onneksi vatsalaukku oli tyhjennetty jo bussimatkalla. ”Lautta” osoittautui melko vauhdikkaaksi venekyyditykseksi, moottoriveneen paahtaessa noin 50km/h viidentoista hengen ja matkatavaroiden pomppiessa kyydissä.

 Alle tunnin venematkan jälkeen saavuttiin kuitenkin turvallisesti satamaan ja lähdettiin etsimään majoitusta. Lautta jätti meidät Pulau Perhentianin pienemmälle saarelle, Coral Bayhin, josta trekattiin itsemme saaren toisella puolella sijaitsevalle Long Beachille. Mä jäin lepäilemään huonovointisuuttani kun Ville ja tytöt metsästivät meille sopivan majoituksen rannan tuntumasta. Saatiin kaksi hyvin perinteistä bungalowia, joissa oli sänky, hyttysverkko ja kylpyhuone (seinästä ulkonevasta letkusta tuli kylmää vettä ja wc vedettiin heittämällä saavilla vettä pönttöön).

Vietin ensimmäisen päivän lähinnä nukkuessa, kun Ville ja tytöt nauttivat rantaelämästä ja pizzasta. Onneksi seuraavana päivänä oli jo parempi olo ja osallistuttiin koko päivän kestävälle snorklaus-reissulle. Rannassa meille selvisi, että snorklaus-matka järjestettiin pienellä moottoriveneellä, jossa ei tietenkään ollut kattoa.. Oppaamme Adam totesi humoristisesti vain: ”Roof bad! No roof, you will get burned and tomorrow you will be brown like mee!” No rusketusta totisesti saatiin, Villen selkä kuoriutuu vieläkin..

Kuitenkin, ensimmäinen snorlaus-reissun kohde oli Turtle Point. <Hahaa, kilpikonnia, niin varmaan..> Ehdin ajatella juuri kun jättimäinen merikilpikonna nousi merestä pinnalle haukkaamaan raikasta meri-ilmaa. Wau! Vietettiin seuraavat 20 minuuttia uiskennellen näiden mahtavien otusten kanssa ja varottiin törmäilemästä muihin pällistelijöihin. Paikalliset kun eivät osaa uida, vaan heiluivat vaarallisen näköisesti pelastusliiviensä kanssa rantavedessä, potkien ja lyöden pitääkseen itsensä jotenkuten tasapainossa..

No, seuraavaksi lähdettiin metsästämään paikallisia ’Blacktip’ haita (Carcharhinus limbatus). Suurin osa päivästä vietettiin uiskentelemalla mitä kummallisempien kalojen ja merimakkaroiden keskellä. Nähtiin papukaija -kaloja, uitiin kilpaa vege-haiden kanssa, pidettiin kädessä pieniä tropiikin kaloja (ei ehkä kovin eettistä – mutta Adam halusi välttämättä meidän kokeilevan tätä) ja nautittiin lämpöisestä merivedestä. Mari ja Sofia näkivät jopa Nemo -kaloja! (engl. Clown fish)

Iltapäivällä, noin viiden tunnin seikkailun jälkeen, aallot alkoivat käydä vähän kovemmiksi ja päätettiin suunnata takaisin kotirantaan. Adam hurjasteli aallokossa snorkkelit päässä koska vesi pärskyi meidän päälle kuin oltaisiin isommassakin merihädässä (Harmi ettei kameraa uskaltanut kaivaa laukusta! Oli sen verran hauskannäköistä). Litimärkinä, mutta onnellisina jäätiin rantahietikolle nauttimaan lämmöstä.

Illalla istuskeltiin rantabaarissa ihailemassa tulishowta ja ulapalla liekehtiviä salamoita (taivaan omat strobovalot). Sunnuntaipäivä meni rennoissa tunnelmissa, lueskeltiin riippumatossa, katseltiin naapuriemme pikkuvaraanien ja sammakoiden puuhia, syötiin rannalla ja valmistauduttiin lähtöön. Onneksi paluumatkan bussissa ilmastointi oli vähän hiljaisemmalla ja saatiin nukuttua ihan hyvin. Ville kerkesi juuri ja juuri piipahtaa kotona ennen maanantaiaamun luentoa.

 Nyt tämä viikko onkin hurahtanut melko nopeasti. Kävin lääkärissä hoidattamassa mahatautia ja sain nestettä ja lääkettä suoraa suoneen. Pantai Hospital osoittautui tosi siistiksi paikaksi ja lääkärit olivat asiantuntevia ja puhuivat selkeää englantia. Kotiin pääsin lääkekassillisen kanssa ja nyt oon sitten nauttinut antibiootteja bakteerien häätämiseksi.

Eilen oltiin tapaamassa Malesian suomalaisyhdistyksen jäseniä ja kuultiin millaista on oikeasti elää Kuala Lumpurissa. Jotkut yhdistyksen jäsenet ovat asuneet täällä jo yli 20 vuotta, ja oli hauska kuunnella heidän uima-altaan rakennussuunnitelmia, kokemuksia ja vinkkejä asumiseen ja matkustamiseen Malesiassa. Tänään olisi tarkoitus suunnata Jalan Ampangille suomalais-ruotsalaisiin rapujuhliin! Heh, saapa nähdä millaiset kestit suomalaiset saavat aikaan täällä päiväntasaajan tienoilla.