keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Opiskelujen alku, KL

Ensimmäinen varsinainen viikko yliopistolla sisälsi johdantoluentoja. Koska UM:ssa on lukukauden alussa pari viikkoa kestävä add-and-drop jakso, luennoitsijat eivät vielä mene paljon käytännön asioita pidemmälle ensimmäisellä luennolla. Suurin osa opiskelijoista käy useilla ylimääräisillä kursseilla katsastamassa kurssien sisältöä ja vaatimuksia, sekä aikataulua. Oikeastaan suurin ongelma kurssien suorittamiselle on juuri aikataulujen päällekkäisyys. Jokaiseen kurssiin kuuluu erillisiä tutorial -tunteja, joita ei ilmoiteta missään etukäteen vaan ihmisten täytyy käydä luennoilla tarkistamassa pystyvätkö he ylipäätään suorittamaan kursseja vai menevätkö eri kurssien aikataulut päällekkäin. Jos varsinaiset opetustunnit sopivat opiskelijan kalenteriin, niin ongelmaksi voi vielä tulla päällekkäiset tentit… No mäkin kävin turhaan istumassa kolmella johdantoluennolla, kun selvisi että joko tutorial- tai tenttiaikataulut menivät muiden kurssien kanssa ristiin. Onneksi sain kuitenkin järjesteltyä itselleni riittävästi kursseja ja ainakin tällä hetkellä oon tyytyväinen kurssien sisältöihin ja ohjelmiin. Kurssit ovat sen verran vaativia, että suorittamisen kannalta on tärkeää olla riittävästi mielenkiintoa käsiteltäviin aiheisiin. Erittäin vuorovaikutteisten luentojen lisäksi kursseihin kuuluu ryhmätöitä, esitelmiä, esseitä, oheislukemistoja, tutorial -tunteja (joihin täytyy valmistautua huolella) sekä väli- ja tietysti lopputentit.



Heti toisen opiskeluviikkomme maanantaille osui kansallinen vapaapäivä Malaysia Day. Aloimme edellisellä viikolla suunnitella rantalomaa mutta koska majoituspaikat eripuolilla maata alkoivat olla täyteen buukattuja, päätimme jäädä nauttimaan pitkästä viikonlopusta Kuala Lumpuriin. Kaikeksi onneksi paikallisilla ystävillämme oli suunnitelmia viikonlopun varalle, ja kutsun saatuamme päätimme Inkan kanssa lyöttäytyä heidän seuraansa! Perjantai-iltana Longfei ja Yao tulivat hakemaan meidät autolla ja suuntasimme illalliselle Petaling Jayan SS2 nimiselle alueelle, joka on kiinalaisperäisen väestön suosiossa. Isolla food courtilla nautimme kavereidemme lempiruokalajeja, joita ei kyllä olisi itse osattu tilata. Inkalla on ollut tapana kirjoittaa muistiin ruokalajeja, joita on kokeiltu, ja mäkin olen yrittänyt tallentaa ruokalajien ja raaka-aineiden nimiä pääkoppaani. Illallisen jälkeen suuntasimme Longfein ystävien ”Rezan” ja Mazun” kämpille. Kaverukset ovat kotoisin Iranista, ja ovat asuneet ja opiskelleet Malesiassa jo melkein kaksi vuotta. Heidän kanssaan suuntasimme kohti Changtak Bukit Bintagia, ja matkalla poimimme kyytiin vielä nigerialaisen Bimban ja indonesialaisen tytön, joka opiskelee mun ja Inkan kanssa samassa tiedekunnassa. Porukalla vietimme illan (ja yön) yhdessä Irish pubissa tanssien ja virvokkeita nauttien! Bileet oli samalla tarkoitettu sunnuntain retken suunnittelua varten, ja päätimme porukalla suunnata pyhänä Kuala Lumpurin lähellä ylängöillä sijaitsevaan ”ranskalaiseen kylään”.


Lauantai meni pitkälti perjantaista toipuessa :)… Sunnuntaina aamulla Loingfei ja Yao tulivat poimimaan meidät kyytiin ja lähdimme yhdessä Rezan, Mazun ja kahden uuden iranilaisen kaverin Sohein ja Razuhn kanssa ajamaan kohti ”ranskalaista kylää”. Autolla kaupungin halki liikkuminen on mielenkiintoista, sillä aina tuntuu, että koko kaupunki täytyy kiertää ympäri, jotta pääsee haluttuun suuntaan. Tietulleja on moottoriteiden päissä, ja useimmiten maksu vaihtelee 1-5 Malesian ringitin välillä.



Ranskalaiseen kylään oli matkaa noin 50 kilometriä ja loppumatkan aikana noustiin useita kilometrejä moottoritieltä serpentiinimäistä kapeaa tietä ylängön huipulle. Ranskalainen kylä on keinotekoinen oikeaa ranskalaista kylää muistuttava teemapuisto. Suurin osa vierailijoista on malesialaisia, jotka tulevat nauttimaan ranskalaisista kahviloista/ravintoloista, ulkoilma-ajanvietteistä, raikkaasta (ja aika paljon viileämmästä) ilmasta ja hienoista näkymistä. Aikamme kierreltyä ja kuvattua päätimme lähtemään etsimään sopivaa grillauspaikkaa, sillä Mazu ja Razuh olivat edellisenä päivänä valmistelleet meille eväitä. Löysimme vaatimattoman grillauspaikan, ja jätkät alkoivat valmistella grillejä ja ruokia meidän muiden ihmetellessä. Lopulta saimme erittäin autenttista Kanakebabia (by grillimaisteri Razuh)!



Paluumatkalla ylängöiltä päätimme vielä pysähtyä hinduille tärkeällä Batu Cavella. Pääluola oli valtava ja paikka muutenkin näkemisen arvoinen! Luolan edessä seisoo kymmenien metrien korkuinen patsas ja luolan suuaukolle on kiivettävää lähes 300 porrasta. Otimme runsaasti kuvia ja ihmettelimme paikassa viihtyviä apinoita, jotka olivat melko aggressiivisia ja arvaamattomia, jos jollain sattui olemaan mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa kädessään. Meidän on vielä Inkan kanssa pakko poiketa myöhemmin paikassa uudelleen, sillä meidän kengät eivät olleet riittävän hyviä, jotta olisimme uskaltaneet lähteä ”Dark Cavessa” järjestettäviin ohjattuihin kierroksiin.




Maanantaina Inka pääsi nauttimaan shoppailusta, ja kivoja vaateita löytyikin. Totesimme, että on huomattavasti helpompaa ja halvempaa shoppailla Chinatownin tuntumassa, kuin esimerkiksi lähempänä asuntoamme sijaitsevassa Mid Valleyn valtavassa ostoskeskuksessa. Ostelimme myös leffoja, sillä kämppäämme ostettu netti on ollut aika surkea ja maksamamme limitti tuli jo ilmeisesti lauantaina täyteen, alle kahden viikon käytön jälkeen… Ehdimme iltapäivällä piipahtamaan pikaisesti myös Lake Gardenin Butterfly parkissa ihmettelemässä malesialaisia hyönteisiä ja erityisesti perhosia. Puisto on katettu verkolla ja perhoset saavat lentää vapaasti puistossa. Hienoja perhosia oli tosi paljon, mutta ainakin meidän kameroilla oli vaikea saada hyviä kuvia. Puistossa oli tosi kuuma kun ilma ei päässyt sekoittumaan, suihkulähteet pitävät ilman myös todella kosteana. Puisto ei ollut hirvittävän iso ja puolitoista tuntia riitti hyvin perhosten ja hyönteisnäyttelyiden ihailuun.


Koska maanantai oli pyhä ja perjantaiksi emme ole valinneet kursseja, tämä viikko tuntuu tosi lyhyeltä. Nyt kun suurin osa asumiseen ja muuhun elämiseen liittyvistä käytännön asioista on saatu selvitettyä voi iltapäivisin rentoutua ja suunnitella reissuja uusiin kohteisiin Kuala Lumpurissa ja muualla Malesiassa. Ainoat vielä hieman päänvaivaa tuottavat asiat liittyvät opiskelujen alkuun, sillä yliopistomme toiminta kurssien rekisteröinnin ja sähköisten portaalien kuntoon panemiseksi tuntuu olevan tosi hidasta ja hankalaa. Kärsivällisyys, kärsivällisyys ja kärsivällisyys ovat täällä tärkeitä ominaisuuksia käytännön asioita hoitaessa. Me ollaan totuttu Suomessa siihen, että asioista kerrotaan rehellisesti ja asiat hoidetaan sovitusti sekä niistä ilmoitetaan ajallaan. Täällä on paras tottua siihen, että ihmiset eivät halua osoittaa tietämättömyyttään ja asioita hoidetaan askel kerrallaan. Eiköhän kuitenkin kaikki asiat selviä aikanaan!

                                                                                               

1 kommentti:

  1. Katja ja komppania täällä tirkistelemässä maailmanmatkaajien elämää. Ihanalta näyttää!

    VastaaPoista