maanantai 9. syyskuuta 2013

Life at the 16th floor, Pantai Hillpark KL

Juu, voisin kirjoitella vähän meidän elämästä täällä Kuala Lumpurin lounaisosassa. Meitä asuu täällä Pantain asunnossa siis mun ja Villen lisäksi suomalaiset neitoset Mari ja Sofia. Mari on kasvatustieteilijä Turusta ja Sofia lukee lakia Helsingin yliopistossa. Tutustuttiin Asia Exchangen kautta ja kaikki on vaihdossa University of Malayan eri tiedekunnissa. Meitä yhdistää se, että kaikki halus lähteä mahdollisimman kauas vaihtoon, ja Malesia sattui osumaan juuri sopivaan ajankohtaan. Nyt meidän asunnolla majailee myös neljäs kaunotar Maisa, joka on huomenna suuntaamassa Thaimaaseen, Phuketin aurinkoon (nyt ukkosmyrskyä katsellessa olo on vähän kade).

On kyllä ollut aivan mahtava viikko! Ollaan tutustuttu kaupunkiin ja kotiuduttu meidän kolmen master bedroomin penthouseen. Kämppä on tosi tilava, edullinen, hyvällä sijainnilla ja ikkunoista paistaa kaupungin skyline.




Yliopistolle on asunnolta noin 30 minuutin kävelymatka, mutta kuumina tai sateisina päivinä kulku käy kätevästi yhteistaksilla, joka kustantaa yhteensä noin 1,5 euroa suunta. Kämppisten kanssa ollaan pähkäilty yliopiston käytännön asioita (rekisteröityminen, kurssivalinnat, tiedonkulku), shoppailtu KL:n ostoskeskuksissa ja kauppakujilla sekä rentouduttu malesialaiseen tapaan tulisen ruuan ja vilvoittavien juomien parissa.

Eilen oltiin nauttimassa lämmöstä alakerran uima-altaalla ja iltapäiväsateen alkaessa suunnattiin MidValleyn kauppakeskukseen shoppailemaan koulutarvikkeita. Täällähän on paraikaa alkamassa sadekausi ja Kuala Lumpurissa on satanut melkein joka päivä. Kuuroileva sade alkaa siinä kolmen neljän aikoihin iltapäivällä ja kestää välillä myöhäänkin yöhön. Lämmintä täällä on kokoajan. Aamut on vähän viileämpiä, mutta keskipäivää kohden lämpötila kohoaa noin 30°C hujakoille ja hikoilla saa aina auringonlaskuun saakka.



Tänään oli ensimmäinen varsinainen ”koulupäivä” ja lähdettiin yliopistolle aikaisin aamusta metsästämään oikeita luentosaleja. Ensivaikutelma kursseista on oikein lupaava. Ainakin tämänpäiväiset kurssit (maantieteen Selected region ja Southeast Asia studies Culture and Community) osoittautu tosi mielenkiintoisiksi, mutta myös haasteellisiksi! Luennoilla noin puolet opiskelijoista on paikallisia ja puolet vaihtareita. Opetuskieli on selkeä tai ei niin selkeä englanti. Opintopisteitä ei UM:ssä jaeta ilmaiseksi, vaan kaikilla kursseilla on 80 % läsnäolovelvollisuus, pakolliset tutorial tunnit, ryhmätöitä, presentaatioita ja final exam. Joten eiköhän näistä opinnoista ole myös käytännön hyötyä!




Nyt sade alkaa taas tauota, kohta suunnataan Pakistanilaiseen ravintolaan syömään ja juhlistamaan Maisan läksiäisiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti