Seikkailuja Borneolla eli siellä missä pippuri kasvaa!

Tässä tulee Inkan lupailemaa tarinointia.

Paikallinen viidakkorumpu kertoi meille syyskuun lopulla, että lokakuun puolivälissä vietettäisiin erästä muslimien juhlaa, jonka johdosta meille avautuisi kokonainen viikko lomaa. Otimme matkaoppaan esille ja aloimme suunnitella matkaa Borneolle. Ostimme lentoliput AirAsialta KL:sta Sarawakin osavaltion pääkaupunkiin Kuchingiin. Aikaisin perjantaina 11.10 lähdimme matkaan. AirAsian lennot lähtevät KL:n halpalentokentältä (LCC -terminaali), jonne pääsee kätevästi suoralla bussiyhteydellä KL Sentral juna-asemalta. Lentomme lähti aamulla 8:30 ja vajaan kahden tunnin jälkeen saavuimme Kuchingin kansainväliselle lentokentälle.

Ensimmäinen päivä Kuchingissa sujui suunnitelmia tehdessä ja kaupunkiin tutustuessa. Kävimme mm. Sarawak -museossa tutustumassa paikalliseen kulttuuriin ja metsän eliöihin. Tourist officessa oli tosi mukava ja ystävällinen opas, joka antoi meille runsaasti vinkkejä siitä mitä reilun viikon aikana kannattaisi tehdä.

Lauantaina kävimme Semenggohin Wildlife Centerissä, joka on toiminut aiemmin salametsästäjiltä pelastettujen ja orpojen orankien koulutuskeskuksena. Nykyään paikan ympäristössä asuu vajaa 30 puolivilliä orankia, jotka tulevat pääosin toimeen omillaan luonnossa. Osa orangeista kuitenkin käy epäsäännöllisen säännöllisesti päivittäin ruokailemassa keskuksen alueella. Orankien ruokinta käynnistyi vasta kouluttajan annettua paikalle raahautuneille ihmisille ohjeita siitä, miten orankien läheisyydessä tulisi käyttäytyä. Ohjeet kuuluivat mm. näin:  ”If they take your back, they consider it as their own. In these cases just let it go!” ”Put all your water bottles and food inside your bag, cause the orang-utans can get interested.” “Stay at least 5 meters away from orang-utans.” ja “If a big urang-utan approaches you aggressively – RUN.” Kun ruokinta aloitettiin, paikalle saapui nuori uros oranki, joka liikkui sulavasti itseään heilautellen puusta toiseen. Livenä sitä tajuaa kuinka valtavat voimat näillä apinoilla oikein onkaan, ne pystyvät roikkumaan ja heilumaan puissa miten tahtovat, vaikka pelkkien alaraajojen avulla ja saattavat helposti halkaista kokonaisia ananaksia valtavilla kourillaan tai leuoillaan.

Näimme yhteensä kahdeksan oranki yksilöä. On hienoa, että nämä kovia kokeneet eläimet on saatu taas takaisin luontoon ja ne saavat elää itsenäisesti vapaina kahleista. Toivottavasti ne oppivat myös pikkuhiljaa välttelemään ihmisiä, ja oppivat lopulta myös hankkimaan kaiken ravintonsa luonnosta. Vapautetut orangit ovat jo lisääntyneet alueella ja mekin pystyimme sen havaitsemaan sillä kahdeksasta näkemästämme yksilöstä kolme oli poikasia ja vielä riippuvaisia emoistaan.

Seuraavina päivinä kävimme myös nauttimasta Kuchingin lähellä sijaitsevista kansallispuistoista ja täysin villeistä eläimistä. Bako, joka sijaitsee Kuchingista muutama kymmenen kilometriä pohjoiseen Etelä-Kiinan meren rannalla, oli aivan mahtava paikka trekkailla ja tähystellä viidakon eläimiä. Bakoon ei kulje maantietä, vaan kansallispuistoon päästäkseen on matkattava noin puoli tuntia pienellä veneellä ensin jokea ja sitten rannikkoa myöten. Jo venematka oli huikea, sillä maisemat kansallispuistoon ovat mereltä huikeat! Bakossa näimme mm. villejä nenäapinoita, makakeja, merikotkia, mutakaloja ja mitä ihmeellisimpiä kasveja ja puita. Maasto vaihteli kosteasta sademetsästä, rantojen mangroveen ja jyrkkiin kallioihin. Löytyypä Bakosta myös mahtavia hiekkarantoja, joilla on kiva pulahtaa veteen vilvoittelemaan rankan tallustelun päätteeksi.

Paluu matka Bakosta takaisin Kuchingiin oli erittäin mielenkiintoinen, sillä iltapäivällä alkoi reissun toistaiseksi kovin trooppinen ukkosmyrsky! Pääsimme onneksemme juuri sopivasti suojaan puiston Headquarteriin ennen pahinta myräkkää, mutta lopulta jouduimme kuitenkin sateeseen matkaamaan, sillä venekuskimme oli huolissaan voimakkaasta laskuvedestä. Vesi laskee parhaimmillaan/pahimmillaan niin alas, ettei veneellä pääse Bakosta takaisin ”sivistykseen”. Kun aamulla Bakoon saapuessamme venekuski oli tiputtanut meidät laiturille, niin iltapäivällä veneet pääsivät ehkä sadan metrin päähän aamun rannasta. Jouduimme siis kävelemään rantaa pitkin kohti avomerta rankkasateessa, minkä jälkeen pompimme pienellä botskillamme kasvaneilla aalloilla (of course pelastusliivit pepunalusina…). Litimärkänä oli vähemmän mukava istua ilmastoituun bussiin kohti Kuchingia…

Toinen kansallispuisto, jossa kävimme vaeltamassa, oli nimeltään Kubah. Jos Bako on enemmän kuulu villieläimistään, niin Kubahissa voi tutustua kasvien (erityisesti palmujen) kirjoon. Puistossa elää myös satoja sammakkolajeja, mutta niiden havaitseminen on helpompaa yöaikaan. Kubahissa kohokohta oli ehdottomasti reilu kymmenen metriä korkea vesiputous!

Ehdimme ottaa putouksesta muutamia kuvia, ja pulahtaa putouksen alla olevaan ”altaaseen” kun vesisade yllätti meidät. No ei muuta kun kamat kantoon ja lähimmän sadesuojan alle odottelemaan myräkän loppumista (harvemmin sitä on puolialasti juoksenneltu pitkin sademetsää). Sateen jälkeen, kun jatkoimme matkaamme, tuntui, että koko viidakko heräsi kuin uuteen päivään. Jälleen alkoi kuulua mitä erikoisempia lintujen ja hyönteisten ääniä (välillä meteli yli 70 desibeliä..), ja näimme monenlaisia mönniäisiä polulla. Törmäsimme muun muassa valtaviin lähes tulitikkuaskin pituisiin muurahaisiin, valtavan pituisiin panssaroituihin tuhatjalkaisiin, iilimatoihin ja puissa hyppeleviin jättioraviin. Sateen jälkeen ilman kosteus oli hurja ja pelkästään seisoessa hiki valui norona naamaa pitkin. Loppumatkasta pääsimme ihailemaan rannikkoa ja Kuching wetlands nimistä luonnonpuistoa Kubahin toisesta näkötornista. Illalla mun kengässä odotti pieni yllätys kun iilimato oli päässyt luikahtamaan kengän rakosesta kiinni mun isovarpaaseen. Siinä se sitten oli hinkkautunut liiskaksi ja sotkenut mun jalan ja kengän vereen… Onneksi kyseiset otukset eivät ilmeisesti levitä vaarallisia tauteja.

Yhden lomapäivän vietimme järjestetyllä kajakki-reissulla Semadang -joella. Joki mutkitteli viidakon keskellä vuorten vierustoja pitkin. Maisemat oli aivan törkeen hienoja ja reissu todella upea kokemus! Meloimme jokea alaspäin rauhalliseen tahtiin ja nautimme puhtaasta raikkaasta ilmasta. Matkan varrella pysähdyimme ihastelemaan pientä vesiputousta, ruokkimaan kaloja ja lounaalle pieneen joenvarsikylään. Lisäksi pääsimme kokeilemaan (melko rauhallisten) koskien laskua ja harrastimmepa myös ”body-raftingia”. Matkan teko ei ollut turhan rankkaa ja tauot rytmittivät reissua mukavasti. Lounaaksi saimme paikallisia herkkuja: bambun sisällä kypsytettyä kanaa, jungle-ferniä (jotain viidakkoheinää) katkaraputahnalla, ruskeaa riisiä, mangosalaattia ja jälkkäriksi tuoreita hedelmiä sekä kookoskakkuja. Reissuja joelle järjestää paikallisesta kylästä kotoisin oleva perheyritys Semadang Kayak, ja täytyy antaa heille täysi tunnustus upeasta reissusta. 

Melonta osuuden jälkeen lähdimme vielä perheen tyttären ja äidin johdolla piipahtamaan Borneolla tyypillisessä perinteisessä longhousessa. Annah Rais –longhousessa on yhteensä noin 80 asuntoa/huonetta ja aikoinaan talossa on asunut jopa yli 100 perhettä, aikamoinen kommuuni siis! Nyt nuoriso on suurelta osin muuttanut kaupunkeihin ja väestö on alkanut vanhenemaan, mutta riittää sitä onneksi vielä myös perinteisen asuinmuodon kannattajia. Niin ja täytyy vielä mainita, että vielä samana iltana meille toimitettiin kuvakooste kajakki-reissusta dvd:n muodossa (opas oli onnistunut saamaan reissulta ihan kiitettäviä kuvia ja oli kiva, kun ei itse tarvinnut stressata kamerasta joella).

Mitäs muuta me ehdittiin Borneolla kokemaan… Jäimme siis aikarajoitteen ja pitkien etäisyyksien takia koko loman ajaksi Kuchingiin, ja päätimme ottaa kaiken irti kaupungista ja erityisesti sen ympäristöstä. Viikon aikana kävimme pari kertaa pyörähtämässä pienessä Baun kaupungissa Kuchingin eteläpuolella. Baussa meillä oli pieniä haasteita löytää kyytejä ja sovittaa bussien aikataulut omiin menoihimme. Ensimmäisellä piipahduksella kävimme pikaisesti tutustumassa Wind Cave nimiseen luolaan. Luolassa oli muutamia eripituisia reittejä, ja taskulampuista oli paljon hyötyä vaikkakin luolastoon oli rakennettu kävelyä helpottamaan puisia rakenteita. Luolan katto oli paikoittain täynnä lepakoita ja myös haju oli sen mukainen. Palattiin Bauhun bussikyydin (tai taksin) sijaan varmemmalla tavalla eli liftaamalla! Käveltiin luolalta päätien varteen ja ekan isomman auton kohdalla Inka nosti peukalon pystyyn. Ystävälliset paikalliset keskustaan menossa olleet miehet nappasi meidät kyytiin J Baun bussiaseman vieressä nautimme lounaan paikallisella foodcourtilla, ja tuntui, että paikalliset eivät pahemmin pääse ihmettelemään länsimaalaisia nauttimassa herkullista laksaa tai muita nuudeliruokia. Saatiin myös runsaasti tervetuloa uudelleen toivotuksia!

Toisen kerran pysähdyimme Baussa, kun olimme menossa/tulossa Serikin markkinoilta. Serikin on pieni kylä lähellä Indonesian rajaa, jossa järjestetään joka viikonloppu suuret markkinat. Paikalliset ja indonesialaiset tuovat kylään näytille omia tekstiilejään, herkkujaan ja käsitöitään, joita sitten muualta saapuvat malesialaiset tulevat näpläämään ja ostelemaan. Mä sain hankittua itselleni muutaman paidan ja Inkalle ostettiin aurinkolasit ja hellehattu. Lisäksi eräs herra yritti innokkaasti saada myytyä mulle jotain kylmägeelin tapaista hierontaöljyä, joka oli ilmeisesti valmistettu jostain sarvikuonon osasta. Samalla ukolla oli pöydällään sarvikuonon luita ja muun muassa harvinaisen sarvilinnun pääkallo. Todella eettistä… 

Paluumatkalla Bauhun pysähdyimme Fairy Cave nimisellä luolalla. Luola oli valtavan kokoinen ja erotuksena Wind Caveen tähän luolaan pääsi runsaasti valoa katossa olevista rei’istä. Luolalta saimme jälleen erikoiskyydin Bauhun, kun paikallinen yläasteen opettaja heitti meidät autollaan takaisin Baun bussiasemalle.

Kerrotaan viimeiseksi vielä hiukan viikolla tekemästämme veneretkestä. Eli lähdimme keskiviikkoaamuna minibussilla kohti Kuching wetlandia. Olimme ostaneet eräältä matkanjärjestäjältä ”Irrawaddy dolphin and mangrove” -veneretken, ja toiveena oli nähdä ainakin delfiinejä ja parhaassa tapauksessa myös krokotiilejä ja nenäapinoita. Veneretkemme alkoi Santubong -joen varrelta ja suuntana Etelä-Kiinan meren rannikko ja Kuching wetlandin mangrovemetsät. Ehdimme matkata vain noin 15 minuuttia haikaroita ja maisemia ihaillen, kun venekuskimme ilmoitti, että edessämme joenpenkalla pötköttää krokotiili! Toden totta, siellä se makaili, noin neljän metrin pituinen uroskrokotiili. 

Kuskimme ohjasi veneemme aivan krokotiilin viereen rannalle ja saimme ottaa pedosta kuvia muutamien metrien päästä. Lopulta mies päätti kokeilla krokon kylmäpäisyyttä ja käveli veneen keulaan, jolloin matelija lähti vauhdilla pois paikaltaan ja ui rantaa myöten tiehensä. Ihmeteltiin miten jotkut paikalliset käyvät joessa uimassa ja peseytymässä, sillä itselle ei kyseisen tapahtuman jälkeen tulisi mieleenkään piipahtaa vedessä… Loppuretken ajan nautimme rauhallisesta venekyydistä ja rannikon maisemista, delffiinit jäivät valitettavasti näkemättä, mutta kuten oppaamme totesi: ”This is nature”.

10 lomapäivää meni tosi nopsasti. Borneolta jäi vielä paljon näkemättä, mutta Kuchingin oli kyllä erinomainen matkakohde. Kaupunki on oikein viehättävä ja sen ympäristössä riittää nähtävää ja koettavaa. Lisäksi matkustaminen oli paljon odotettua mukavampaa, vaikka bussikuljettajilla tuntui olevan vahva oma tahto ja omat sisäiset aikataulunsa. Pari asiaa, joita ainakin Sarawakista tulemme ikävöimään: ruoka, ihmiset ja rauhallisuus. Ensinnäkin paikallinen ruoka oli todella hyvää. Sarawakissa asuu paljon kiinalaisia, mikä näkyy katukeittiössä. Suosikkiruoaksi nousi ennakkoluuloja herättänyt laksa (katkaraputahna -pohjainen nuudelikeitto, joka sisältää kanaa, kananmunaa ja katkarapuja). Kulinaristille hyvää oli myös se, että Kuchingissa oli mukavan paljon katukeittiöitä. Sarawakissa tuntui, että kaikki ihmiset olivat todella ystävällisiä ja aidosti kiinnostuneita matkaajista. Meille moikkailtiin ja meitä toivotettiin tervetulleeksi Malesiaan lähes joka paikassa minne mentiin. Oli myös tosi rauhoittavaa olla reilu viikko poissa tungoksesta, KL:ssa oppii kyllä ikävöimään/arvostamaan rauhaa ja kiireettömyyttä. Heti KL:iin palattuamme tajusi taas millainen kiire, tungos ja yleinen häslinki tässä valtavassa kaupungissa on kokoajan meneillään.

Rapujuhlat, KL

Voisin tähän väliin laittaa postauksen alkukuun rapujuhlistamme!

Kuten viime kirjoituksessa tuli ilmi, osallistuimme siis Malesian suomalaisyhdistyksen (MaSu) järkkäämiin rapukesteihin. Juhlat osoittautuivat oikein lämminhenkisiksi ja ”kodikkaiksi”. Oli hauskaa viettää aikaa suomalaisten kesken, nauraa samoille vitseille ja puhua samaa kieltä. Suomalaisten tavassa juhlia, on vaan jotain todella suloista.

Juhlapaikan pöydät notkuivat punaisista ravuista (IKEAn pakastimesta!) ja erilaisista kotitekoisista herkuista. Yhdistys oli varannut meille asiaankuuluvat juhlatamineet (rapuveitsineen, esiliinoineen ja paperihattuineen) ja kurkun kostuttimet. Illan mittaan opimme perinteisen rapujuhla etiketin, miten ravut kuoritaan ja missä vaiheessa nostetaan maljaa. Iltaan kuului paljon syömistä, juomista, laulua ja naurua.

Helan går! Kuvat puhukoon puolestaan.

PS. Villen pitäisi lisätä kirjoitus viime viikon Borneon seikkailustamme tämän viikon aikana!

Pieni pala paratiisia, Pulau Perhentian

Viime viikon keskiviikkona Pantain asunnolla oli siivous päivä. Kaikki alkoi siitä, kun iltapäivällä tullessamme kotiin yliopistolta törmäsimme muurahaisten pyhiinvaellus-reittiin kohti pöydällä lojuvaa Menthos-karkkipatukkaa. Reitti kulki olohuoneen listan kulmalta, Marin läppärin virtapiuhaa pitkin pöydälle ja tästä kohti herkkupalaa. Seuraavaksi keittiössä viiletti torakka ja Mari tarttui päättäväisesti mopin varteen. Muurahaisten ”mekka” heitettiin suosiolla roskikseen, pesuvesi saaviin, muutama päättäväinen pyyhkäisy ja muurahaiset olivat tipotiessään – hetkeksi.

Ylimääräisten vuokralaisten häätämisestä intoutuneena Inka meni parvekkeelle hakemaan vielä harjaa ja rikkakihveliä. <Oho, onpas tämä jo sotkuinen..> Hetken mielijohteesta nostin rikkakihveliä pudistaakseni pölyt lapiosta ja whumps.. *hiljaisuus - - Klonks! - - hiljaisuus* Katsoin rikkakihveliä ja lapio-osa oli tipotiessään. Seuraavaksi hyvin varovainen kurkkaus parvekkeen reunan yli.. Ei kuolonuhreja. Huh! ”Öö, oikeastaan se moppi varmaan riittää!”

No, kun asunto oli saatu siivottua, alettiin pakata tavaroita. Oltiin päätetty piipahtaa Pulau Perhentianin paratiisisaarilla viikonloppulomalla. Koska sadekausi alkaisi pian, pitäisi rantakeleistä nauttia vielä niin kauan kun se on mahdollista. Ostettiin Perdana Express -bussiliput Kuala Lumpurista Kuala Besutin satamaan ja takaisin, yhteensä 88RM eli noin 22EUR /hlö. Kuala Besutista otettaisiin sitten lautta saaristoon.

Bussi starttasi torstai-iltana klo 21:30 kohti pohjoista. Olin tuntenut oloni vähän huonovointiseksi päiväunien jälkeen ja ajatus kahdeksan tunnin bussimatkasta ei tuntunut kovin miellyttävältä. Eipä kulunutkaan montaa tuntia kun jouduin turvautumaan kaupan muovikassiin.. nams. Eikä siinä vielä kaikki.. Vaikka oltiin varauduttu bussissa olevaan ilmastointiin ottamalla pitkähihaiset mukaan, sisään astuessamme ilmastoinnin voimakkuus silti yllätti. Bussissa oli jäätävän kylmä! Kovin kunnollisia nokosia bussissa ei siis pystynyt ottamaan, vaan paleltiin kuin kotoSuomessa konsanaan.

Saapuessamme Besutiin klo 5 aikaan aamulla olo oli todella hutera. Bussikuskin ohjeistama malesialainen mummo johdatti meidät aamuyön pimeydessä läheiseen matkatoimistoon, josta saatiin ostettua liput aamun ensimmäiseen lauttaan (70RM/hlö). Lepakoiden elämöidessä raahauduttiin satamaan ja jäätiin odottelemaan lautan saapumista. Seitsemän aikoihin aamulla satamaan saapui pitkänmallinen, katolla varustettu moottorivene. Jep – onneksi vatsalaukku oli tyhjennetty jo bussimatkalla. ”Lautta” osoittautui melko vauhdikkaaksi venekyyditykseksi, moottoriveneen paahtaessa noin 50km/h viidentoista hengen ja matkatavaroiden pomppiessa kyydissä.

 Alle tunnin venematkan jälkeen saavuttiin kuitenkin turvallisesti satamaan ja lähdettiin etsimään majoitusta. Lautta jätti meidät Pulau Perhentianin pienemmälle saarelle, Coral Bayhin, josta trekattiin itsemme saaren toisella puolella sijaitsevalle Long Beachille. Mä jäin lepäilemään huonovointisuuttani kun Ville ja tytöt metsästivät meille sopivan majoituksen rannan tuntumasta. Saatiin kaksi hyvin perinteistä bungalowia, joissa oli sänky, hyttysverkko ja kylpyhuone (seinästä ulkonevasta letkusta tuli kylmää vettä ja wc vedettiin heittämällä saavilla vettä pönttöön).

Vietin ensimmäisen päivän lähinnä nukkuessa, kun Ville ja tytöt nauttivat rantaelämästä ja pizzasta. Onneksi seuraavana päivänä oli jo parempi olo ja osallistuttiin koko päivän kestävälle snorklaus-reissulle. Rannassa meille selvisi, että snorklaus-matka järjestettiin pienellä moottoriveneellä, jossa ei tietenkään ollut kattoa.. Oppaamme Adam totesi humoristisesti vain: ”Roof bad! No roof, you will get burned and tomorrow you will be brown like mee!” No rusketusta totisesti saatiin, Villen selkä kuoriutuu vieläkin..

Kuitenkin, ensimmäinen snorlaus-reissun kohde oli Turtle Point. <Hahaa, kilpikonnia, niin varmaan..> Ehdin ajatella juuri kun jättimäinen merikilpikonna nousi merestä pinnalle haukkaamaan raikasta meri-ilmaa. Wau! Vietettiin seuraavat 20 minuuttia uiskennellen näiden mahtavien otusten kanssa ja varottiin törmäilemästä muihin pällistelijöihin. Paikalliset kun eivät osaa uida, vaan heiluivat vaarallisen näköisesti pelastusliiviensä kanssa rantavedessä, potkien ja lyöden pitääkseen itsensä jotenkuten tasapainossa..

No, seuraavaksi lähdettiin metsästämään paikallisia ’Blacktip’ haita (Carcharhinus limbatus). Suurin osa päivästä vietettiin uiskentelemalla mitä kummallisempien kalojen ja merimakkaroiden keskellä. Nähtiin papukaija -kaloja, uitiin kilpaa vege-haiden kanssa, pidettiin kädessä pieniä tropiikin kaloja (ei ehkä kovin eettistä – mutta Adam halusi välttämättä meidän kokeilevan tätä) ja nautittiin lämpöisestä merivedestä. Mari ja Sofia näkivät jopa Nemo -kaloja! (engl. Clown fish)

Iltapäivällä, noin viiden tunnin seikkailun jälkeen, aallot alkoivat käydä vähän kovemmiksi ja päätettiin suunnata takaisin kotirantaan. Adam hurjasteli aallokossa snorkkelit päässä koska vesi pärskyi meidän päälle kuin oltaisiin isommassakin merihädässä (Harmi ettei kameraa uskaltanut kaivaa laukusta! Oli sen verran hauskannäköistä). Litimärkinä, mutta onnellisina jäätiin rantahietikolle nauttimaan lämmöstä.

Illalla istuskeltiin rantabaarissa ihailemassa tulishowta ja ulapalla liekehtiviä salamoita (taivaan omat strobovalot). Sunnuntaipäivä meni rennoissa tunnelmissa, lueskeltiin riippumatossa, katseltiin naapuriemme pikkuvaraanien ja sammakoiden puuhia, syötiin rannalla ja valmistauduttiin lähtöön. Onneksi paluumatkan bussissa ilmastointi oli vähän hiljaisemmalla ja saatiin nukuttua ihan hyvin. Ville kerkesi juuri ja juuri piipahtaa kotona ennen maanantaiaamun luentoa.

 Nyt tämä viikko onkin hurahtanut melko nopeasti. Kävin lääkärissä hoidattamassa mahatautia ja sain nestettä ja lääkettä suoraa suoneen. Pantai Hospital osoittautui tosi siistiksi paikaksi ja lääkärit olivat asiantuntevia ja puhuivat selkeää englantia. Kotiin pääsin lääkekassillisen kanssa ja nyt oon sitten nauttinut antibiootteja bakteerien häätämiseksi.

Eilen oltiin tapaamassa Malesian suomalaisyhdistyksen jäseniä ja kuultiin millaista on oikeasti elää Kuala Lumpurissa. Jotkut yhdistyksen jäsenet ovat asuneet täällä jo yli 20 vuotta, ja oli hauska kuunnella heidän uima-altaan rakennussuunnitelmia, kokemuksia ja vinkkejä asumiseen ja matkustamiseen Malesiassa. Tänään olisi tarkoitus suunnata Jalan Ampangille suomalais-ruotsalaisiin rapujuhliin! Heh, saapa nähdä millaiset kestit suomalaiset saavat aikaan täällä päiväntasaajan tienoilla.