Jouluterveiset, Langkawi

Joulu on täällä taas. On kyllä hassua viettää joulunpyhiä täällä tropiikissa. Missä on perinteinen perhejoulu, kuusen tuoksu, suomalaiset jouluruuat, pimeys, kynttilät ja lumihiutaleet? Nyt sitä on kyllä viimeistään huomannut, kuinka joulu-ihminen sitä itsekin on. Onneksi vieraat ovat tuoneet mukanaan glögiä ja ruisleipää. Ikeasta löydettiin myös pipareita!

Pari viime viikkoa ollaan seurattu kun Kuala Lumpur on varustautunut joulun tuloon pystyttämällä joulukuusia ja sytyttämällä jouluvaloja. Hmm.. miten se nyt tähän paikalliseen kulttuuriin sitten sopii, ei vielä olla päästy yhteisymmärrykseen. Mutta kiva kuulla joululauluja ja shoppailla lahjoja väenpaljouden keskellä.

Eija ja Ilkka saapuivat Malesiaan 20pvä ja siinä sitten menikin päivät nopeasti nähtävyyksiä kiertäessä ja käppäillessä. Onneksi sadekausi on alkanut helpottamaan ja ollaan saatu nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Ja mikä tärkeintä, saatiin kaikki assignmentit palautettua ja kokeisiin asti vietetään JOULULOMAA!

Eilen otettiinkin flygari ja saavuttiin Langkawin saarelle joulun viettoon. Tämä joulu meneekin siis hiekkarannalla, auringosta, lämpimästä merivedestä ja hyvästä ruuasta nauttien. Aika huippua!

Aivan ihanaa Joulua kaikille rakkaille sinne kauas <3

Historian havinaa ja uusia tuttavuuksia, Melaka

Viikko sitten kävimme päiväretkellä Malesian historiallisessa kauppakaupungissa Melakassa. Olimme viikolla tutustuneet paikalliseen Ai -nimiseen nuoreen herraan, joka oli enemmän kuin innoissaan tavatessaan länsimaalaisia. Ain lisäksi matkaamme liittyi saksalainen Ege, joka on myös vaihto-opiskelijana Kuala Lumpurissa.

Matkasimme Melakaan Ain autolla, matka kesti noin 2 ja puoli tuntia. Melakan osavaltioon saavuttuamme matkanteko oli melko hidasta niin kuin keskusta alueilla täällä usein sattuu käymään.. Saimme kuitenkin auton parkkiin lähelle historiallista keskustaa ja tärkeimpiä nähtävyyksiä. Melaka on siis aikoinaan ollut ensin portugalilaisten ja sitten hollantilaisten miehittämä kaupan keskittymä. Kaupunki on tunnettu historiallisista nähtävyyksistään (UNESCO World Heritage Site), kiinalaismalesialaisesta ruuastaan sekä kuhisevasta kiinalaiskaupunginosastaan. Kaupunki on kätevän kokoinen, joten ympäriinsä pääsi helpoiten kävelemällä tai trishaw -polkupyörätaksien avulla (lisää näistä myöhemmin..).

Melakassa aika kului nopeasti kaupunkia kiertelemällä ja erilaisia pieniä myyntiputiikkeja kiertäessä. Lounaalla maistoimme Melakan kuuluisaa herkkua, paistettua rauskua (engl. sting ray). Oli kyllä aikas erikoista..! Lounastauolla puhkesi taas iltapäiväinen rankkasade, joten meille jäi aikaa kierrellä food courtin yhteydessä olevia turistipuoteja. Sateen tauottua päätimme Egen suureksi riemastukseksi ottaa kaksi riksaa kohti A’ Famosan historiallista linnakkeen jäännöstä.

Nämä Melakan polkupyörätaksit ovat kyllä mainitsemisen arvoisia.. Jokainen kulkuväline oli koristeltu, joko kukin, pehmosydämin, hello kitty tai smurffi -teemaan liittyen (tai kaikkea tätä sekaisin). Joidenkin pyörien taakse oli jopa asennettu kunnolliset stereot, joista sitten pauhasi milloin rakkauslauluja ja milloin korealaista poppia.. Rämisevä, musiikillinen ja yksi elämämme noloimmista kyydeistä oli onneksi ohi vain muutamassa minuutissa (välimatkat kun ovat Melakassa todella pieniä).

Saavuttuamme linnakkeen raunioille oli paikalla menossa jonkin sortin uuden, modernin taiteen performanssi esitys, jota oli ihan mielenkiintoista seurata. Porukkaa tuntui sunnuntaipäivän kunniaksi riittävän aika tavalla, ja tunnelma oli kuin jollain suomalaisilla kesämarkkinoilla. Esitys oli osa Melakassa järjestettyä taideviikkoa ja erilaisia pieniä näytöksiä nähtiin ympäri kylää. Sokkeloitiin läpi Pyhän Paavalin kirkon jäännösten ja jatkettiin matkaa kohti Stadthuysin museota. Entinen hallintorakennus oli valitettavasti remontissa, joten nähtiin punaisella aukiolla vain iso, hupun peittämä vanha rakennus.

Päivällä käytiin maistamassa paikallista kookos laksa -keittoa, mikä ei kyllä vetänyt vertoja Sarawakin laksalle. Lisäksi kokeiltiin dim sumia (anteeksi mutta MIKÄ noissa höyrystetyissä pulluroissa on niin hyvää?), ananastorttuja, durian mehua ja uppopaistettuja viiriäisen munia. Kaikki yhtä erikoisia kokemuksia.. Kadulla törmättiin myös Malesian varapääministeriin! Oli muuten aikamoinen operaatio miehen kaupunkivierailun toteuttamiseksi saatu aikaan. Turvamiehet saattoivat ministeriä ja tämän seuruetta, ja turva-autot kiersivät aluetta tiuhaan. Vähän erilaista kuin meillä Suomessa..

Illalla kierreltiin China Townin Jonker streetilla katsomassa night marketin menoa. Oli kyllä kaiken kaikkiaan tosi mukava päivä, ja hienointa oli tietty tutustua uusiin ystäviin Aihin ja Egeen vielä paremmin.

Melakan reissun jälkeinen viikko on hurahtanutkin taas ohi tosi nopeasti. Opintojen kanssa alkaa olla enemmän hommaa, kun esseiden deadlinet lähestyvät ja luennoitsijat pitävät välitenttejä. Onneksi kaikki on tuntunut sujuvan vielä aika mallikkaasti! Varsinaisia tuloksia nyt saa tietty vielä odottaa. Mutta, viikolla meille saapui myös uusia vieraita, kun Asta ja Tiina tulivat Phuketista Malesiaan kaupunkilomalle. Kun Sofian sisko Idakin oli meidän kämpillä vielä tämän viikon niin vilskettä ja vilinää on kyllä riittänyt!

Nyt viikonloppu onkin sitten kulunut erinäisten yllätys-syntymäpäivien merkeissä! (kuvat tulossa myöhemmin) Ensinnäkin perjantaina ystävämme Bimba kutsui meidät yhden opiskelijatutun yllätys synttärijuhliin, ja saatiin olla mukana naruttamassa palestiinalaista Yousefia. Mies parka ei osannut yhtään odottaa, kun lähikuppilaan olikin ilmestynyt joukko juhlatuulella olevia opiskelijaystäviä. Oli hauska ilta iranilaisten, indonesialaisten, palestiinalaisten ja kiinalaisten uusien ystävien kanssa!

Lauantaina suunnattiinkin sitten aikaisin iltapäivästä toisten suomalaisopiskelijoiden asunnolle Bangsariin, missä ystävällemme Iirolle järjestettiin allaskemut. Maria, Juuso ja Heli olivat valmistelleet paikalle kasan ilmapalloja, ruokaa, juomaa ja tekoviiksiä (olihan Movember lopetettava asiaan kuuluvalla tyylillä!). Iltapäivä sujui leppoisasti ja saatiin vaihtaa tunnelmia ja kokemuksia muiden vaihtareiden kanssa. Erityisesti oli kiva tavata UPM:ssä opiskelevat Antti ja Santra, jotka tunnetaan jo ennestään Turusta.

Noin kello viiden aikoihin joukko juhlavieraita lähti suuntaamaan kohti Sepangin formularataa, jossa järjestettiin ruotsalaisen artistin Aviciin konsertti. Otettiin Idan kanssa taksi ja oltiin Sepangilla hyvissä ajoin. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen, jäätiin hetkeksi kiertämään ulkopuolella olevia myyntikojuja, kunnes mentiin sisään konserttialueelle. Oli hauska nähdä formularata ihan paikan päällä, en esimerkiksi tiennyt, että rata sijaitsee niinkin lähellä lentokenttää. Ennen varsinaisen konsertin alkua radalla viiletti joukko rata-autoja, ja oli niidenkin meno aika hurjannäköistä.. Ilta ja yö kuluikin sitten erilaisten tiskijukkien musiikista nauttien ja tanssien. Paikalla oli ihan järjettömästi porukkaa ja meno oli aikas vauhdikasta! Konsertin kruunasi huikeat ilotulitukset.

Tämä päivä onkin otettu sitten rauhallisemmin :)

Tilattiin ruokaa asunnolle ja katsottiin leffaa. Nyt istutaan ulkona rentoutumassa ja huomenna on taas aikainen herätys yliopistolle. Vain yksi luento, mutta assignmentteja pitäisi työstää senkin edestä.. Lähes kaikille kursseille tulee kirjoittaa yksi tai kaksi 15-25 sivun pituista esseetä. Koitapa siitä sitten repiä asiaa..

Mid-Semester Break, Sumatra

Lokakuun lopussa alkoi yliopiston mid-semester break, eli viikon loma! Suunnittelu alkoi hyvissä ajoin, Sofia ja Sara päättivät lähteä Vietnamiin, Mari matkusti Phukettiin moikkaamaan Maisaa ja mä & Ville varattiin lauttaliput kohti Sumatraa. Hyvä mahdollisuus käydä tutustumassa läheiseen lake Tobaan ja maailman kuudenneksi suurimpaan saareen.

Torstaiaamuna 31.10. heitettiin reput selkään ja otettiin juna Klangin satamaan. Ville oli aikaisemmin viikolla varannut meille lauttaliput, jotka käytiin lunastamassa Tunasrupatin tiskiltä (110 RM/hlö +satamamaksu 20 RM/hlö). Tiski sijaitsi muuten aution satamarakennuksen perällä. Tavutuksesta ja selkeästä ääntämisestä huolimatta Villen tilaus löytyi nimellä: Wille Shamtala. Oli siinä nuorilla naisvirkailijoilla posket punaisina kun ottivat Villen passin vastaan..

Totuttuun tapaan lautta lähti reippaasti myöhässä, onneksi lipun hintaan kuitenkin kuului lounas ja vesipullo. Torkuttiin lähes koko neljän tunnin matka Kuala Lumpurista Dumaihin pikkukylään. Satamassa meitä oli vastassa hampaaton indonesialaisveikko: ”Welcome to Indonesia!” Naureskelin Villen ilmeille kun ukko osotti meille pientä nuhjuista pöytää ja kahta tuolia satamarakennuksen seinustalla. ”Sit theere and give your passports to mee.” No, ei me nyt ihan niin huolettomasti sentään luovuta virallisista matkustusasiakirjoista, hetken päästä luoksemme tassutteli tärkeän oloinen virkailija, joka lupasi järjestää meille viisumit Indonesiaan (Visa on arrival). Odoteltiin jonkin aikaa kun kolme virkapukuista tyyppiä vetäytyi tupakansavuiseen koppiin väsäämään meidän paperit kuntoon.

Viisumit maksoivat 25 USD/naama ja meidän harvahampainen ystävämme (joka osoittautui paikalliseksi matkaoppaaksi), heitti meidät bussipysäkille odottamaan kyytiä Lake Toballe. Ei oltu Villen kanssa tehty sen kummempia matkasuunnitelmia, ajateltiin että kymmenessä päivässä kerkeäisi hyvin katsastamaan ainakin kuuluisan kraaterijärven ja ehkä myös kiinnostavan luonnonpuiston Bukit Lawangin kylässä. Niinpä hypättiin Parapatin kylään matkaavaan linja-autoon, josta otettaisiin lautta kohti järven keskellä sijaitsevaa Samosir -saarta.

Bussimatka osoittautui mielenkiintoiseksi… Alun perin 14 tunnin pituiseksi arvioitu dösäkyyti muuttui 17 tunniksi erilaisissa rämisevissä, täyteen ahdetuissa menopeleissä, joissa ei luonnollisestikaan ollut ilmastointia. Tästä ilosta saimme kustantaa 170 000 rupiaa/hlö. Lopulta, kun viimein pääsimme Parapatiin, olimme iloisia että paikallinen matkaopas mr. Brown otti meidät hoiviinsa. Hymyilevä, kiharatukkainen tropiikinmies otti meidät tuttavallisesti vastaan: ”MoRo moRo kaveRi!” (Toballa on Madventuresin vierailun jälkeen rampannut jonkin verran suomalaisia turisteja…) Brown osasi heti suositella meille mukavaa järvenranta mökkiä Mas Cottages -nimisessä majoituspaikassa. Koska olimme liian väsyneitä etsimään mitään muuta, ja mökki osoittautui ihan kohtuuhintaiseksi, päätettiin viipyä Masin luona ainakin seuraavat kolme yötä.

Mas Cottages osoittautui oikein mukavaksi ”mökkikyläksi” järven rannalla. Osa mökeistä oli tehty perinteisten Batak-heimon asumusten tyyliin, korkeine harjakattoineen ja puukoristeineen. Ensimmäisenä päivänä käveltiin cottagelta noin 40 minuutin matka Samosirin keskuskylään Tuk Tukiin. Saaren hiljaisuus ja rauhallisuus yllättivät meidät täysin. Toballa ei tosiaan turhan paljon turisteja nykyään ramppaa – siis loistava mahdollisuus päästä tutustumaan paikalliseen elämään lähemmin. Pienet, mutkaiset hiekkatiet kulkevat saarta ympäri, erityisesti Tuk Tukissa on paljon kivan näköisiä rantaravintoloita ja kahvioita, taidekauppoja ja muuta ihmeteltävää. Illan tummuessa totesimme myös yhden merkittävän asian, saarella ei ole minkäänlaisia taksi-palveluja tai tuk tukeja (vaikka Tuk Tukissa ollaan, heh heh). Ainut keino liikkua paikasta toiseen on siis laittaa käpälää toisen eteen, tai hypätä mopon selkään. Koska olimme väsyneitä pitkän matkustamisen ja kävelyn jäljiltä, päätettiin liftata kyyti mopopojilta mökille. Pompimme skootterin selässä pitkin pimeää, kuoppaista hiekkatietä, mökille päästyämme painuttiin suoraa pehkuihin ja nukuttiin onnellisesti aamuun asti.

Lauantaina lähdettiin sitten uudella tarmolla tutustumaan kauniiseen Samosir -saareen ja paikallisiin nähtävyyksiin. Illalla oltiin kuultu mr. Brownilta, että majapaikasta sai vuokrattua myös polkupyöriä, joten aamupalan jälkeen hypättiin maastopyörien selkään ja lähdettiin sotkemaan kohti Tomokin kylää (n. 5km päässä Tuk Tukin keskustasta). Polku sujui yllättävän kevyesti, vaikka monen tien varrella suoritettiin korjaustöitä ja kuorma-autot ja työmiehet tukkivat kapeat kulkuväylät. Pientä varovaisuutta ja nopeita väistöliikkeitä käyttäen selvittiin retkestä vammoitta.

Maisemat oli mahtavat! Matkalla nähtiin riisiterasseja, laiduntavia vesipuhveleita, vuoria, kalastajia, iloisia lapsia (joista oli ihan huisia heittää meidän kanssa ylä femmaa kun ajettiin ohi), vesiputouksia, kanoja, koiria... Hienointa oli nähdä, miten sydämellisesti kaikki ihmiset suhtautuivat meihin. Kaikkialla minne me mentiin ihmiset hymyilivät, tervehtivät ja olivat aidon kiinnostuneita meistä ja puuhistamme. Nähtiin paljon indonesialaista, autenttista elämää, mutta myös epätoivon sekaista myymistä. Tomok oli täynnä turisteille suunniteltuja vaate- ja matkamuistokojuja, joissa ei ollut lainkaan vierailijoita! Sumatran matkailu on kuulemma kärsinyt mm. vuoden 2004 tsunamin takia, eikä saari ole helposti saavutettavissa esim. Euroopasta käsin. Nyt monet turisteista elantonsa saavat kaupustelijat tarttuivat meihin kuin merihädässä olevat pelastusrenkaaseen. ”Buy thiiis! Buy! Whar is your priice??” Villeä tämä vähän ärsytti, mutta minkäs itse tekisit samassa tilanteessa? Ja kuitenkin paikalliset jaksavat olla niin positiivisia… Kauppiaat hymyilevät, heittävät vitsiä ja myyvät tavaransa lopulta pilkka hintaan. Millä nämä ihmiset oikeasti elävät?

Kotimatkalla meidän päälle puhkesi kunnon trooppinen rankkasade. Niinpä poljettiin kun viimistä päivää, litimärkinä kohti mökkiä. Taustalla jyrisi ukkonen ja mietittiin, että ei tämä nyt niin paljon suomalaisesta mökkilomasta eroa…

Sunnuntaina rohkaisimme mielemme ja vuokrattiin skootteri. Mopolla oli paljon helpompi taittaa pidempää matkaa ja nauttia nähtävyyksistä. Aamulla haettiin virtaa virkistävästä järvivedestä ja uimisen jälkeen oli oikein pirteä ja energinen olo. Niinpä kilometrit sujuivat nopeasti pomppuisista teistä, rekkojen ja tielle juoksevien kanojen ja kilien väistelemisestä huolimatta. Kotiin palattiin taas aivan vettä valuvina, sillä iltapäivä sade pääsi jälleen yllättämään meidät. Oltiin päätetty, että seuraavana aamuna lähdettäisiin kohti Bukit Lawangia, joten viimeisen illan kunniaksi mentiin Tuk Tukin kylään syömään grillattua, Toba järvessä kasvanutta kalaa, hmmm.

Kokonaisuudessaan asuminen (3 yötä aamiaisineen) ja mopovuokra Toballa kustansivat meiltä 751 000 rupiaa, eli noin 55 euroa. Taas yksi hyvä syy tulla Indonesiaan…

Maanantai oli matkustuspäivä, joten istuttiin iltaan asti minibussin kyydissä. Perillä oli jo pimeää, mutta ystävällisen matkaoppaan avustuksella löydettiin helposti meille sopiva guesthouse. Nora’s Rain Forest oli idyllinen get away, lähellä jokirantaa. Saatiin oma pikku bungalow terassilla ja omalla hammocilla – siinä vietinkin suurimman osan ajasta lukien ja naapurissa asuvien apinoiden puuhia katsellen. Perfect for holiday!

Tiistaina vietettiin Villen syntymäpäivää, ja Bukit Lawangin koko pikku kylä vaikutti olevan juhlatuulella. Islamistisen juhlapyhän vuoksi paikka oli täynnä indonesialaisia turisteja, jotka valtasivat jokirannan picnic-viltteineen ja laskivat koskea traktorin sisäkumeilla tubeillen (ikään katsomatta). Päivä oli aurinkoinen ja kaikki paikalliset halusivat meidän kanssa valokuviin. ”One moore please!” Saimme siis päivän nauttia rocktähtien kaltaisesta kuuluisuudesta. Sitä se 25 ikävuosi kai teettää…

Keskiviikko meni aika rennoissa merkeissä, lähinnä kierreltiin kylää ja lekoteltiin terassilla. Torstaina lähdettiin kahden päivän pituiselle Jungle Trek -vaellukselle läheiseen Gunung Leuser kansallispuistoon. Vaellukselle osallistuivat mun ja Villen lisäksi yksi saksalainen pariskunta, hollantilainen tyttö sekä kolme reipasta matkaopasta Erwin, Doni ja Heri. Erwin aloitti vaelluksen kierrättämällä meitä läheisellä ekofarmilla. Farmilla kasvoi muun muassa kaakao- ja kumipuita (”This is a Condom tree!”), ananaksia sekä lukuisia eri palmulajeja. Ennen varsinaiseen luonnonpuistoon astumista Erwin kertoi vähän paikallisesta luonnosta ja tulevasta reitistä. Tämän jälkeen astuttiin sademetsään…

Welcome to the Jungle! Metsä osoittautui ihan oikeaksi viidakoksi ja saatiin vähän väliä puikkeloida läpi liaanien, kantojen ja köynnöskasvien. Maasto oli todella haastavaa, ylös – alas – ylös – alas ja Up Again! Ei todellakaan mikään kevyt päiväretki, mutta todellakin sen arvoista! Vain 10 minuuttia metsään astumisesta tielle sattui jo ensimmäinen oranki. Oranssi-karvaserkku roikkui vain parin metrin päässä meistä ja tutkaili meitä kiinnostuneesti. Ihan mahtavaa, että Sumatralta löytyy luonnonvaraisia orankeja!

Trekkauksen aikana nähtiin yhteensä viisi orankia, makakeja, gibboneita (joita oli aika haastavaa seurata, sillä hyppivät vauhdilla latvustossa puusta toiseen), Thomas’s leaf apinoita (http://www.ecologyasia.com/verts/mammals/thomas's-leaf-monkey.htm), varaaneja, erilaisia hyönteisiä, kasveja, puita, jonkin sortin riikinkukon viidakkosukulainen ja sarvilintu! Jes, viimeinkin nähtiin myös vaikeasti havaittava hornbill, joka jäi Borneolla näkemättä.

Hauskojen oppaiden ja lukuisten villieläinten havainnoinnin ansiosta päivä kului todella nopeasti. Niinpä saavuttiinkin pian leiripaikalle solisevan joen varteen. Vastassa meitä oli puolikesy orankiemo Jackie poikasensa kanssa! Jackie oli verrattoman suloinen tapaus, joka tykkäsi mm. pitää meitä kädestä. Koska Jackie on kasvanut ihmisten kanssa (paikallinen viljelijä pelasti salametsästäjien vuoksi orvoksi jääneen Jackien kun tämä oli vasta pieni poikanen), näkee se kaikki ihmiset tavallaan osana sen omaa perhettä. Annettiin orangeille hieman syötävää ja rapsutuksia – yllättävän harva ja karhea tuo oranssiturkki! Lopulta, kun Jackien oli aika palata takaisin viidakon kätköihin, päätettiin me puolestaan käydä peseytymässä raikkaassa jokivedessä.

Rankan vaellusrupeaman jälkeen joen vesi tuntui oikeastaan aika lämpimältä, täytyi vain varoa, ettei joen kova virtaus vie mennessään. Illallisen jälkeen ilta kului tutustumisen ja seurapelien merkeissä myöhään yöhön. Erityisesti Doni tykkäsi hauskuttaa meitä tikkuarvoituksilla ja korttitempuilla, ”Welcome to Bullshit Lawang!” Päivän tarpominen oli tehnyt tehtävänsä ja nukuttiin yö yllättävän hyvin kovista makuualustoista ja teltan kosteudesta huolimatta.

Aamulla meitä odottikin sitten toinen yllätys. Heräsin siihen, kun Ville tuli ilmoittamaan, että meillä on leirissä vieraita. Kun sitten nostin päätäni makuupussin kätköistä niin kukapas muukaan sieltä ulkoa kurkisteli meidän telttaan kun vanha tuttu Jackie! Oranki oli selvästi päättänyt, että nyt matkalaiset ovat saaneet nukkua jo aivan tarpeeksi. Slovenialaista matkailijaa taluttaen Jackie kiersi pitkin meidän leiriä ja saatiin se lopulta houkuteltua takaisin metsään makupalojen (kurkku ja porkkana) avulla. Taitaa tulla poikasestakin ihan yhtä tuttavallinen, kun ei sekään meitä yhtään arastellut ja Jackie antoi meidän kutitella poikasen pienoisia, pehmeitä jalkapohjia – melkein kuin ihmislapsella!

Hedelmä painotteisen aamupalan jälkeen kävimme uimassa läheisellä vesiputouksella ja nautittiin paineella selkään iskeytyvästä vesisuihkusta. Palattiin leiriin lounaalle ja pakkailemaan, ja sitten olikin jo aika suunnata takaisin Lawangiin. Sullottiin tavaramme muovipusseihin, jotka köytettiin mahdollisimman vesitiiviisti kiinni. Tämän jälkeen pakkauduttiin koko konkkaronkka kahteen, neljästä traktorin sisäkumin renkaasta tehtyyn, lauttaan ja lähdettiin tubeilemaan kohti Noran majoituspaikkaa. Koskenlasku oli aikas jännittävää, oppaat pyrkivät ohjaamaan lauttaa notkeilla bambutikuilla ja pompimme ja poukkoilimme joessa kimpoillen kivestä toiseen. Perille päästyämme olimme kaikki aivan litimärkiä, mutta onnellisia. Aivan mahtava trekking! Ja tästä suuri kiitos kuuluu asiantunteville ja hurmaaville matkaoppaillemme.

Perjantai-iltana istuttiin guesthousen raflassa kuunnellen Donin tarinoita Sumatrasta ja matkailusta Indonesiassa. Indot on kyllä tosiaan osoittautunut juuri niin hienoksi matkakohteeksi kun muistinkin! Indonesiasta löytyy sitä todellista, autenttista aasialaista elämää, kaiken sen turistihömpötyksen ohella. Haikein mielin hyvästeltiin Nora ja kumppanit lauantaiaamuna ja lähdettiin suuntaamaan kohti Medanin kaupunkia, josta Air Asia lennättäisi meidät sunnuntaina takaisin Kuala Lumpuriin.

Medanista ei olekaan niin paljon sanottavaa. Indonesian neljänneksi suurin kaupunki on yhtä kuin yksi suuri kaaos… Aivan liikaa organisoimatonta liikennettä, kallista, likaista, ei minkään sortin palveluja tai nähtävyyksiä – ei oikeastaan paljon mitään kiinnostavaa. Mulle sattui vielä iskemään päälle kunnon flunssa, joten vietin oikeastaan illan hotellihuoneessa nenäliinapakettien ja Nat Geo Wildin seurassa. Sunnuntaiaamuna lento Kuala Lumpuriin sujui tosi nopeasti – Thank God ei päätetty palata bussilla samaa reittiä takaisin!

Olipa reissu.. Nyt ollaan sitten palattu yliopistolle ja takaisin arkirutiineihin. Opiskeluissa deadlinet alkaa painaa päälle, mid-semester testit ja esseiden palautukset lähestyvät, joten päivät tulevat kulumaan kirjastossa päntätessä. Mutta eiköhän taas viikonloppuna keksitä jotain. Vielä on paljon näkemättä täällä lähimaastossakin ja viikot sujahtavat ohi hurjaa vauhtia. Ääks, puolisen vuotta on niin lyhyt aika vaihdossa!

Tänään lupasin malesialaiselle bestikselleni Daphneelle, että vietämme suomalaista saunailtaa (paikalliset ovat saunasta ihan haltioissaan), joten täytyy päntätä kaupunkisuunnittelun tenttiin ennen sitä…

Seikkailuja Borneolla eli siellä missä pippuri kasvaa!

Tässä tulee Inkan lupailemaa tarinointia.

Paikallinen viidakkorumpu kertoi meille syyskuun lopulla, että lokakuun puolivälissä vietettäisiin erästä muslimien juhlaa, jonka johdosta meille avautuisi kokonainen viikko lomaa. Otimme matkaoppaan esille ja aloimme suunnitella matkaa Borneolle. Ostimme lentoliput AirAsialta KL:sta Sarawakin osavaltion pääkaupunkiin Kuchingiin. Aikaisin perjantaina 11.10 lähdimme matkaan. AirAsian lennot lähtevät KL:n halpalentokentältä (LCC -terminaali), jonne pääsee kätevästi suoralla bussiyhteydellä KL Sentral juna-asemalta. Lentomme lähti aamulla 8:30 ja vajaan kahden tunnin jälkeen saavuimme Kuchingin kansainväliselle lentokentälle.

Ensimmäinen päivä Kuchingissa sujui suunnitelmia tehdessä ja kaupunkiin tutustuessa. Kävimme mm. Sarawak -museossa tutustumassa paikalliseen kulttuuriin ja metsän eliöihin. Tourist officessa oli tosi mukava ja ystävällinen opas, joka antoi meille runsaasti vinkkejä siitä mitä reilun viikon aikana kannattaisi tehdä.

Lauantaina kävimme Semenggohin Wildlife Centerissä, joka on toiminut aiemmin salametsästäjiltä pelastettujen ja orpojen orankien koulutuskeskuksena. Nykyään paikan ympäristössä asuu vajaa 30 puolivilliä orankia, jotka tulevat pääosin toimeen omillaan luonnossa. Osa orangeista kuitenkin käy epäsäännöllisen säännöllisesti päivittäin ruokailemassa keskuksen alueella. Orankien ruokinta käynnistyi vasta kouluttajan annettua paikalle raahautuneille ihmisille ohjeita siitä, miten orankien läheisyydessä tulisi käyttäytyä. Ohjeet kuuluivat mm. näin:  ”If they take your back, they consider it as their own. In these cases just let it go!” ”Put all your water bottles and food inside your bag, cause the orang-utans can get interested.” “Stay at least 5 meters away from orang-utans.” ja “If a big urang-utan approaches you aggressively – RUN.” Kun ruokinta aloitettiin, paikalle saapui nuori uros oranki, joka liikkui sulavasti itseään heilautellen puusta toiseen. Livenä sitä tajuaa kuinka valtavat voimat näillä apinoilla oikein onkaan, ne pystyvät roikkumaan ja heilumaan puissa miten tahtovat, vaikka pelkkien alaraajojen avulla ja saattavat helposti halkaista kokonaisia ananaksia valtavilla kourillaan tai leuoillaan.

Näimme yhteensä kahdeksan oranki yksilöä. On hienoa, että nämä kovia kokeneet eläimet on saatu taas takaisin luontoon ja ne saavat elää itsenäisesti vapaina kahleista. Toivottavasti ne oppivat myös pikkuhiljaa välttelemään ihmisiä, ja oppivat lopulta myös hankkimaan kaiken ravintonsa luonnosta. Vapautetut orangit ovat jo lisääntyneet alueella ja mekin pystyimme sen havaitsemaan sillä kahdeksasta näkemästämme yksilöstä kolme oli poikasia ja vielä riippuvaisia emoistaan.

Seuraavina päivinä kävimme myös nauttimasta Kuchingin lähellä sijaitsevista kansallispuistoista ja täysin villeistä eläimistä. Bako, joka sijaitsee Kuchingista muutama kymmenen kilometriä pohjoiseen Etelä-Kiinan meren rannalla, oli aivan mahtava paikka trekkailla ja tähystellä viidakon eläimiä. Bakoon ei kulje maantietä, vaan kansallispuistoon päästäkseen on matkattava noin puoli tuntia pienellä veneellä ensin jokea ja sitten rannikkoa myöten. Jo venematka oli huikea, sillä maisemat kansallispuistoon ovat mereltä huikeat! Bakossa näimme mm. villejä nenäapinoita, makakeja, merikotkia, mutakaloja ja mitä ihmeellisimpiä kasveja ja puita. Maasto vaihteli kosteasta sademetsästä, rantojen mangroveen ja jyrkkiin kallioihin. Löytyypä Bakosta myös mahtavia hiekkarantoja, joilla on kiva pulahtaa veteen vilvoittelemaan rankan tallustelun päätteeksi.

Paluu matka Bakosta takaisin Kuchingiin oli erittäin mielenkiintoinen, sillä iltapäivällä alkoi reissun toistaiseksi kovin trooppinen ukkosmyrsky! Pääsimme onneksemme juuri sopivasti suojaan puiston Headquarteriin ennen pahinta myräkkää, mutta lopulta jouduimme kuitenkin sateeseen matkaamaan, sillä venekuskimme oli huolissaan voimakkaasta laskuvedestä. Vesi laskee parhaimmillaan/pahimmillaan niin alas, ettei veneellä pääse Bakosta takaisin ”sivistykseen”. Kun aamulla Bakoon saapuessamme venekuski oli tiputtanut meidät laiturille, niin iltapäivällä veneet pääsivät ehkä sadan metrin päähän aamun rannasta. Jouduimme siis kävelemään rantaa pitkin kohti avomerta rankkasateessa, minkä jälkeen pompimme pienellä botskillamme kasvaneilla aalloilla (of course pelastusliivit pepunalusina…). Litimärkänä oli vähemmän mukava istua ilmastoituun bussiin kohti Kuchingia…

Toinen kansallispuisto, jossa kävimme vaeltamassa, oli nimeltään Kubah. Jos Bako on enemmän kuulu villieläimistään, niin Kubahissa voi tutustua kasvien (erityisesti palmujen) kirjoon. Puistossa elää myös satoja sammakkolajeja, mutta niiden havaitseminen on helpompaa yöaikaan. Kubahissa kohokohta oli ehdottomasti reilu kymmenen metriä korkea vesiputous!

Ehdimme ottaa putouksesta muutamia kuvia, ja pulahtaa putouksen alla olevaan ”altaaseen” kun vesisade yllätti meidät. No ei muuta kun kamat kantoon ja lähimmän sadesuojan alle odottelemaan myräkän loppumista (harvemmin sitä on puolialasti juoksenneltu pitkin sademetsää). Sateen jälkeen, kun jatkoimme matkaamme, tuntui, että koko viidakko heräsi kuin uuteen päivään. Jälleen alkoi kuulua mitä erikoisempia lintujen ja hyönteisten ääniä (välillä meteli yli 70 desibeliä..), ja näimme monenlaisia mönniäisiä polulla. Törmäsimme muun muassa valtaviin lähes tulitikkuaskin pituisiin muurahaisiin, valtavan pituisiin panssaroituihin tuhatjalkaisiin, iilimatoihin ja puissa hyppeleviin jättioraviin. Sateen jälkeen ilman kosteus oli hurja ja pelkästään seisoessa hiki valui norona naamaa pitkin. Loppumatkasta pääsimme ihailemaan rannikkoa ja Kuching wetlands nimistä luonnonpuistoa Kubahin toisesta näkötornista. Illalla mun kengässä odotti pieni yllätys kun iilimato oli päässyt luikahtamaan kengän rakosesta kiinni mun isovarpaaseen. Siinä se sitten oli hinkkautunut liiskaksi ja sotkenut mun jalan ja kengän vereen… Onneksi kyseiset otukset eivät ilmeisesti levitä vaarallisia tauteja.

Yhden lomapäivän vietimme järjestetyllä kajakki-reissulla Semadang -joella. Joki mutkitteli viidakon keskellä vuorten vierustoja pitkin. Maisemat oli aivan törkeen hienoja ja reissu todella upea kokemus! Meloimme jokea alaspäin rauhalliseen tahtiin ja nautimme puhtaasta raikkaasta ilmasta. Matkan varrella pysähdyimme ihastelemaan pientä vesiputousta, ruokkimaan kaloja ja lounaalle pieneen joenvarsikylään. Lisäksi pääsimme kokeilemaan (melko rauhallisten) koskien laskua ja harrastimmepa myös ”body-raftingia”. Matkan teko ei ollut turhan rankkaa ja tauot rytmittivät reissua mukavasti. Lounaaksi saimme paikallisia herkkuja: bambun sisällä kypsytettyä kanaa, jungle-ferniä (jotain viidakkoheinää) katkaraputahnalla, ruskeaa riisiä, mangosalaattia ja jälkkäriksi tuoreita hedelmiä sekä kookoskakkuja. Reissuja joelle järjestää paikallisesta kylästä kotoisin oleva perheyritys Semadang Kayak, ja täytyy antaa heille täysi tunnustus upeasta reissusta. 

Melonta osuuden jälkeen lähdimme vielä perheen tyttären ja äidin johdolla piipahtamaan Borneolla tyypillisessä perinteisessä longhousessa. Annah Rais –longhousessa on yhteensä noin 80 asuntoa/huonetta ja aikoinaan talossa on asunut jopa yli 100 perhettä, aikamoinen kommuuni siis! Nyt nuoriso on suurelta osin muuttanut kaupunkeihin ja väestö on alkanut vanhenemaan, mutta riittää sitä onneksi vielä myös perinteisen asuinmuodon kannattajia. Niin ja täytyy vielä mainita, että vielä samana iltana meille toimitettiin kuvakooste kajakki-reissusta dvd:n muodossa (opas oli onnistunut saamaan reissulta ihan kiitettäviä kuvia ja oli kiva, kun ei itse tarvinnut stressata kamerasta joella).

Mitäs muuta me ehdittiin Borneolla kokemaan… Jäimme siis aikarajoitteen ja pitkien etäisyyksien takia koko loman ajaksi Kuchingiin, ja päätimme ottaa kaiken irti kaupungista ja erityisesti sen ympäristöstä. Viikon aikana kävimme pari kertaa pyörähtämässä pienessä Baun kaupungissa Kuchingin eteläpuolella. Baussa meillä oli pieniä haasteita löytää kyytejä ja sovittaa bussien aikataulut omiin menoihimme. Ensimmäisellä piipahduksella kävimme pikaisesti tutustumassa Wind Cave nimiseen luolaan. Luolassa oli muutamia eripituisia reittejä, ja taskulampuista oli paljon hyötyä vaikkakin luolastoon oli rakennettu kävelyä helpottamaan puisia rakenteita. Luolan katto oli paikoittain täynnä lepakoita ja myös haju oli sen mukainen. Palattiin Bauhun bussikyydin (tai taksin) sijaan varmemmalla tavalla eli liftaamalla! Käveltiin luolalta päätien varteen ja ekan isomman auton kohdalla Inka nosti peukalon pystyyn. Ystävälliset paikalliset keskustaan menossa olleet miehet nappasi meidät kyytiin J Baun bussiaseman vieressä nautimme lounaan paikallisella foodcourtilla, ja tuntui, että paikalliset eivät pahemmin pääse ihmettelemään länsimaalaisia nauttimassa herkullista laksaa tai muita nuudeliruokia. Saatiin myös runsaasti tervetuloa uudelleen toivotuksia!

Toisen kerran pysähdyimme Baussa, kun olimme menossa/tulossa Serikin markkinoilta. Serikin on pieni kylä lähellä Indonesian rajaa, jossa järjestetään joka viikonloppu suuret markkinat. Paikalliset ja indonesialaiset tuovat kylään näytille omia tekstiilejään, herkkujaan ja käsitöitään, joita sitten muualta saapuvat malesialaiset tulevat näpläämään ja ostelemaan. Mä sain hankittua itselleni muutaman paidan ja Inkalle ostettiin aurinkolasit ja hellehattu. Lisäksi eräs herra yritti innokkaasti saada myytyä mulle jotain kylmägeelin tapaista hierontaöljyä, joka oli ilmeisesti valmistettu jostain sarvikuonon osasta. Samalla ukolla oli pöydällään sarvikuonon luita ja muun muassa harvinaisen sarvilinnun pääkallo. Todella eettistä… 

Paluumatkalla Bauhun pysähdyimme Fairy Cave nimisellä luolalla. Luola oli valtavan kokoinen ja erotuksena Wind Caveen tähän luolaan pääsi runsaasti valoa katossa olevista rei’istä. Luolalta saimme jälleen erikoiskyydin Bauhun, kun paikallinen yläasteen opettaja heitti meidät autollaan takaisin Baun bussiasemalle.

Kerrotaan viimeiseksi vielä hiukan viikolla tekemästämme veneretkestä. Eli lähdimme keskiviikkoaamuna minibussilla kohti Kuching wetlandia. Olimme ostaneet eräältä matkanjärjestäjältä ”Irrawaddy dolphin and mangrove” -veneretken, ja toiveena oli nähdä ainakin delfiinejä ja parhaassa tapauksessa myös krokotiilejä ja nenäapinoita. Veneretkemme alkoi Santubong -joen varrelta ja suuntana Etelä-Kiinan meren rannikko ja Kuching wetlandin mangrovemetsät. Ehdimme matkata vain noin 15 minuuttia haikaroita ja maisemia ihaillen, kun venekuskimme ilmoitti, että edessämme joenpenkalla pötköttää krokotiili! Toden totta, siellä se makaili, noin neljän metrin pituinen uroskrokotiili. 

Kuskimme ohjasi veneemme aivan krokotiilin viereen rannalle ja saimme ottaa pedosta kuvia muutamien metrien päästä. Lopulta mies päätti kokeilla krokon kylmäpäisyyttä ja käveli veneen keulaan, jolloin matelija lähti vauhdilla pois paikaltaan ja ui rantaa myöten tiehensä. Ihmeteltiin miten jotkut paikalliset käyvät joessa uimassa ja peseytymässä, sillä itselle ei kyseisen tapahtuman jälkeen tulisi mieleenkään piipahtaa vedessä… Loppuretken ajan nautimme rauhallisesta venekyydistä ja rannikon maisemista, delffiinit jäivät valitettavasti näkemättä, mutta kuten oppaamme totesi: ”This is nature”.

10 lomapäivää meni tosi nopsasti. Borneolta jäi vielä paljon näkemättä, mutta Kuchingin oli kyllä erinomainen matkakohde. Kaupunki on oikein viehättävä ja sen ympäristössä riittää nähtävää ja koettavaa. Lisäksi matkustaminen oli paljon odotettua mukavampaa, vaikka bussikuljettajilla tuntui olevan vahva oma tahto ja omat sisäiset aikataulunsa. Pari asiaa, joita ainakin Sarawakista tulemme ikävöimään: ruoka, ihmiset ja rauhallisuus. Ensinnäkin paikallinen ruoka oli todella hyvää. Sarawakissa asuu paljon kiinalaisia, mikä näkyy katukeittiössä. Suosikkiruoaksi nousi ennakkoluuloja herättänyt laksa (katkaraputahna -pohjainen nuudelikeitto, joka sisältää kanaa, kananmunaa ja katkarapuja). Kulinaristille hyvää oli myös se, että Kuchingissa oli mukavan paljon katukeittiöitä. Sarawakissa tuntui, että kaikki ihmiset olivat todella ystävällisiä ja aidosti kiinnostuneita matkaajista. Meille moikkailtiin ja meitä toivotettiin tervetulleeksi Malesiaan lähes joka paikassa minne mentiin. Oli myös tosi rauhoittavaa olla reilu viikko poissa tungoksesta, KL:ssa oppii kyllä ikävöimään/arvostamaan rauhaa ja kiireettömyyttä. Heti KL:iin palattuamme tajusi taas millainen kiire, tungos ja yleinen häslinki tässä valtavassa kaupungissa on kokoajan meneillään.