maanantai 21. heinäkuuta 2014

Viikonlopun rantaloma, Pulau Pangkor

Niko saapui Malesiaan tiistai-aamuna 8.7. Oli hienoa nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Reilun 18 tunnin lento (vaihtoineen) ei vaikuttanut miestä pahemmin hetkauttaneen, joten kun saatiin kamat kämpille, lähdettiinkin jo tutustumaan hieman lähimaastoon. Niko oli otettu meidän kämpän puitteista ja vietettiinkin ilta altaalla pulikoiden.



Bangsar Southin alue on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut jo melkoisesti. Lähistölle on avattu uusi ostoskeskus ja rakennustyöt uuden pilvenpiirtäjä rykelmän osalta saadaan pian päätökseen. Myös KL Sentralilla on avattu uusi NU ostosparatiisi ja yhteys Monorailin juna-asemaan on jälleen avattu (ainakin osittain). Ikävämpiin uutisiin kuluu Malaysian airlinesin koettelemukset ja yhden valtatien romahtaminen lähellä Bukit Bingtangia. Muuten kaikki vaikuttaa toimivan kuten ennenkin, vaihtelevalla tehokkuudella ja hitaasti.


Viime viikot ollaan kierrelty Chinatownin alueella, KLCCn ympäristössä ja vierailtiin me myös Putrajayan Cyber kaupungissa. Kyseessä on Malesian hallinnollinen keskuskaupunki, joka on rakennettu lähtökohtana viimeisin teknologia ja kestävä kehitys. Teoriassa hyvin onnistunut kaupunki mahtavine puistokatuineen ja massiivisine rakennuksineen, mutta elämä kaupungista kuitenkin puuttuu. Mieleen tuli lähinnä kierros jossain kummitustalossa, lähes autio kaupunki jonne saapuu bussikaupalla turisteja pällistelemään arkkitehtuuria ja erilaisia kaupunkisuunnittelun yksityiskohtia. Ihan vierailun arvoinen paikka.





Perjantai-iltana 11.7. nautittiin Ramadan ajan ”aamiaisesta” paikallisen malesialaisystävämme Ain kanssa. Nythän on siis parhaillaan käynnissä Ramadan, muslimien paastokuukausi, mikä tarkoittaa, että kaikki syöminen ja juominen tapahtuu vasta auringonlaskun jälkeen. Muslimithan syövät päivän ensimmäisen ateriansa Kuala Lumpurissa noin kello 19:30, jolloin hiljennytään yhteiseen rukoukseen ja nautitaan niukka BreakFast. Syömisen jälkeen muslimit kokoontuvat moskeijaan rukoilemaan.



Lauantaina tavattiin vuorostaan iranilaisia ystäviämme ja vietettiin vähän erilainen ilta Shisha Loungessa. Nautittiin livemusiikista, tanssittiin ja juteltiin opiskeluista, jalkapallosta, kulttuurieroista sekä matkustamisesta. Persialainen kebab oli juuri niin taivaallista kuin muistinkin, siinä uusi ruokakulttuuri johon pitää tutustua kotona vielä tarkemmin!



Viime viikko oli toimistotöiden osalta harvinaisen lyhyt, sillä käväistiin vain maanantaina viimeistelemässä paperihommat ja tiistaina olikin julkinen vapaa päivä. Tiistai-iltana käväistiin syömässä Traders hotellin Sky Bar -ravintolassa ja ihasteltiin 33-kerroksesta avautuvia näkymiä.


Keskiviikkoaamuna pakattiin kamat ja suunnattiin taas kohti Penangia. Vuorossa oli harjoittelujaksomme toinen kenttäretki ja tarkoituksena oli tehdä edellistä tarkempia katu-analyyseja ja kehitellä visioita tulevaa kaupunkisuunnittelua varten. Hauskaa, että Nikokin pääsi tutustumaan Penangin saareen ja George Townin maailmanperintökohteeseen. Syötiin paikallista katuruokaa ja käveltiin katuja ristiin rastiin kolmen päivän ajan.





Perjantaina oli aika suunnata rannalle. Sanoi velipoika mitä tahansa, eihän sitä voi sanoa vierailleensa Aasiassa jos ei ole nähnyt yhtä oikeaa paratiisisaarta :) Niinpä jäätiin bussista puolimatkan paikkeilla ja otettiin Lumutista lautta kohti Pulau Pangkoria. Saari osoittautuikin isommaksi ja suositummaksi kuin mitä meille oli annettu ymmärtää, joten moni ravintola ja liike olivat auki Ramadanista huolimatta.

Jee, jälleen päästiin nauttimaan viilentävästä merivedestä ja auringon paisteesta. Käytiin pienellä Island Hopping veneajelulla ja käristeltiin itseämme autiolla hiekkarannalla (tai autio se oli kunnes puolen päivän jälkeen kaikki intialaisturistit päättivät rynnistää piilopaikkaamme pelastusliiveineen ja taskukameroineen).






Oli kyllä rentouttava reissu ja kiva olisi ollut jäädä Pangkorille pidemmäksikin aikaa, mutta työt kutsuvat jälleen. Mutta eiköhän me keksitä jotain kivaa juhlaa Ramadanin päättäjäisiksi (27.7.)

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Heritage Celebrations 2014, George Town

Hektista on ollut ensimmainen viikko Malesiassa! Torstaina toiden jalkeen paasimme siirtamaan pussukat ja nyssykat uuteen asuntoomme, joka kaikessa kiireessa jai kylla aika sekaisin, kun lauantaiaamuna suuntasimme kohti Penangia.

Ensimmaiset tyopaivat kuluivat vauhdilla saatuamme tehtavaksi tutustua kaupunkisuunnittelumateriaaleihin ja George Townin erikoispiirteisiin. Suunnittelimme tutkimuksellemme pilotti kyselyn, jota lahdimme saman tien testaamaan heti ensimmaisena viikonloppuna. No ainakin saadaan tyot heti hyvin rullaamaan ja fokus kohdalleen!

Perjaintai-iltana ehdimme pitaa riehakkaan get-togetherin KL:n keskustassa. Oli mukavaa paasta turisemaan paikallisten ystavien kanssa ja ajankohtakin oli mita mainioin silla muutamat ystavistamme ovat suuntaamassa ainakin valiaikaisesti kotimaihinsa. Juotiin muutama torni olutta ja katseltiin Ranskan ja Saksan valista jalkapallo-ottelua.

Lauantaina kello soi sitten vahan turhankin aikaisin... No onneksi nohevana olin pakannut suurimman osan tavaroista jo neljalta aamuyosta. Rinkat taksiin ja bussiterminaaliin odottamaan bussin lahtoa kohti Penangia. Viiden tunnin matkan teon (lue nukkumisen) jalkeen saavuttiin Butterworthin bussiasemalle, jonka laheisyydesta nappasimme lautan George Towniin.

Oli kylla mukava saapua kaupunkiin tutkiskelemaan ja nauttimaan maailman perintokohteen 6-vuotis juhlista. Juhlia vietettiin sunnuntaina ja maanantaina, ja osa kaduista oli suljettu autoilta, mm. tyopajojen, esitysten, ruokakojujen tielta. Osallistuttiin Inkan kanssa muutamiin tyopajoihin ja katseltiin mm. Penangista kertovia lyhyt elokuvia. Samalla teimme jonkin verran tutkimukseemme liittyvaa tyota haastatellen ihmisia, havainnoimalla kaupungissa liikkumista ja ottaen samalla runsaasti valokuvia. Havaintoja onkin sitten hauska purkaa myohemmin talla viikolla toimiston viileydessa!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Takaisin Malesiassa, Shah Alam

Maanantaina lennettiin takaisin Malesian lämpöön ja keskelle tuttua, iloista hälinää. Lentokoneesta ulos astuessa kuuman kostea ilma puhalsi vasten kasvoja ja palautti mieleen, että täällähän tosiaankin on kesä – ja tietysti suurin sesonkiaika. Lentokenttä tungeksi ihmisistä ja tankattuamme vähän nuudeleita koneeseen, runnouduttiin kamojemme kanssa junaan.



Saimme siis mahdutettua tavaramme (lue Inkan vaatteet ja tuliaiset) kahteen isoon rinkkaan, yhteen suureen matkalaukkuun ja pikku reppuihin. Oltiin siis aikamoinen karavaani kun päästiin Chinatowniin. Onneksi hotellissa oli hyvä palvelu ja iloinen pikku mies kuljetti laukkumme huoneeseen tippirahan toivossa.

Asunnon metsästys alkoi saman tein. Soitimme läpi pari kiinteistönvälittäjää sekä lukuisia vuokrailmoituksen jättäneitä yksityishenkilöitä. ”You foreigneeer?” ”Noo, nooo short time” olivat yleisimmät vastaukset, mutta päästiin me käymään yhdellä asuntonäytöllä. Pantai Hillparkissa sijaitsevassa kolmen makuuhuoneen asunnossa asui ennestään neljä kiinalaista tyttöä, ilman ilmastointia tai omaa kylpyhuonetta …Hmm… kiitos, mutta ei kiitos!

Onneksi lopulta asunnon etsintämme tuotti tulosta ja löydettiin huone tutusta paikkaa.. Pantai Panoramasta! Kyseessä on täsmälleen sama talo missä asuttiin opiskeluaikana, huone on vain kolme kerrosta alempaa, vähän pienemmästä asunnosta. Kämppikseksi saadaan yksi mukavan oloinen iranilaismies ja saadaan muuttaa kamat sisään tänään. Luvassa siis lisää tavaroiden roudausta ja purkamista.

Mutta, voisin myös kertoa vähän meidän töistä. Eli saatiin siis hommia yhdeltä opiskeluajan luennoitsijalta, jolla on oma kaupunkisuunnittelu yritys Shah Alamissa (kaupunki noin tunnin bussimatkan päässä Kuala Lumpurin keskustasta).  Tehdään viisi viikkoa töitä, saadaan vähän alan työkokemusta ja samalla katetaan meidän matkakulut Malesiassa. Eikä kyseessä ole ihan mikä tahansa pikku kesätyö, vaan itseasiassa IZM työstää parhaillaan Urban Design Guidelineseja Penangin maailmanperintökohteelle ja me saatiin tehtäväksi tehdä vähän alustavaa tutkimusta tätä varten. Tarkoitus on tehdä havainnointi- ja kyselytutkimusta Penangilla tarkastellen ensisijaisesti George Townin ekologista kestävyyttä ja ekotehokkuutta. Eli kiireinen kuukausi tulossa!

Onneksi rakas veljeni on päättänyt matkustaa meitä tapaamaan, joten riittää meillä työn ulkopuolistakin elämää :) Oon jo laatinut pitkän listan paikoista joissa pitää käydä ja ruuista mitä pitää Nikolle esitellä, kjeh kjeh!

(Alhaalla: Mikään ei ole mukavampaa kuin saapua iltapäiväruuhkassa töistä kotiin, pienen iltapäiväsateen piiskoessa päin näköä)