sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Flunssan kourissa, Adelaide

Blogi on jumittanut pahasti jonkin aikaa (niin kuin kaikki muukin), sillä ollaan Villen kanssa molemmat podettu kunnon talviflunssaa.

Yliopistolla on kiertänyt jonkin sortin virustauti, joka ensin iski kyntensä Villeen, jonka jälkeen tauti rantautui mulle. Nyt oon sitten viimeiset kaksi viikkoa maannut sängyn pohjalla uupuneena ja tuijottanut kattoa. Jes!

Onneksi tauti on viimein, pikku hiljaa väistymässä ja alan päästä töistäkin kiinni normaaliin tapaan. Tällä hetkellä työstetään kirjallisuuskatsausta maastopalo -projektiin liittyen ja autetaan yhtä tohtoriopiskelijaa kaupunkipuistojen biodiversiteetin kartoittamisessa. Eli puolet viikosta toimistossa artikkeleita läpi kahlaten ja puolet puistoissa kiertäen ja muistiinpanoja tehden. Samalla koitan suunnitella yhtä haastattelua tulevaa Pro Gradu tutkielmaa varten.

Kiirettä siis pitää ja aika käy vähiin. Enää kaksi viikkoa Australiassa!! Töiden lisäksi pitää pakata, hankkia kämppä Kuala Lumpurista, olla yhteydessä Malesian työnantajaan ja pitää kunnon jäähyväisbileet – of course.

Aika haikea olo, Australia on todella alkanut tuntua kodilta ja kaikki täällä sujuu niin hyvin. Tällä hetkellä yritän vaan sulkea lähdön ajatuksen mielestä ja keskittyä keskeneräisiin askareisiin. Niitä riittää..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti