keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Tapaamisia, Singapore

Perjantaina 17.1. lähdimme yöjunalla kohti Singaporea. Tarkoitus oli siis mennä vastaan Veskua, Kallea ja Maria jotka saapuivat kotoSuomesta meitä helssaamaan. Lähdimme hyvissä ajoin KL Sentralin asemalle, jossa saimmekin sitten odotella junaan pääsyä.. Olimme jo melkein unohtaneet, millaista Aasiassa matkustaminen on :D


Junan piti aikataulun mukaan lähteä 22:30, mutta kun juna ei saapunut vielä 22:45 tuli ensimmäinen kuulutus. Teknisten ongelmien takia junan lähtö viivästyy. Uutta lähtöaikaa ei osattu antaa.. No me muitten matkalaisten tapaan sitten vaan levyksi aseman lattialle, rinkka päänaluseksi ja odotellaan. Odotellessa tapasimme erittäin mukavan intialaistaustaisen malesialaismiehen, Ianin. Ian on eläkkeellä oleva Malay Mailin journalisti ja höpöteltiin pitkän aikaa politiikasta, matkustamisesta ja melayu kulttuurista.

Lopulta juna saapui ja pääsimme starttaamaan hieman ennen kello yhtä. Onneksi junassa oli mukavat ja tilavat petipaikat, joten ei muuta kuin koisimaan. KL-Singapore menopaluu-lipun hinta Superior Sleeping -luokassa (suomeksi kakkosluokan nukkumapaikoilla) oli 86 RM/hlö. 



Saatiin molemmat nukuttua ihan hyvin junassa ja raotin ensimmäistä kertaa makuusopen verhoa kello kahdeksan aikoihin. Rajaviranomaiset tulivat leimaamaan passimme ja nousimme Woodlandin asemalle hoitamaan tarkemmat rajamuodollisuudet.  Tämän jälkeen jatkettiin matkaa bussilla ja metrolla kohti Chinatownin majapaikkaa. Majoituimme yömme Chinatown Backpackers Inn guesthousessa. Halvimpia vaihtoehtoja mitä löydettiin, mutta silti erittäin siisti paikka. Sijainti oli tosi hyvä: vain minuutin kävely kiinalaiskaupungin ytimeen ja kymmenen minuutin matka Clarke Quayn iltaelämään.


Vaihdettuamme kuteet lähdimme julkisilla kohti Ubinin saarta, joka sijaitsee keskustasta koilliseen. Paikka on yksi hienoimmista rauhoittumis- ja ulkoilupaikoista Singaporessa. Saarella vuokrasimme polkupyörät ja kiersimme ympäriinsä ihmetellen luontoa ja muita ulkoilijoita. Saarelta löytyy mangrovealueita ja monenlaisia metsiä, sekä tietysti näissä viihtyviä eläimiä. Paluumatkalla näimme mm. sarvilintuja!





Toisena Singaporen päivänämme matkasimme lentokentälle Veskua ja Kallea vastaan. Oli kyllä erittäin miellyttävä jälleennäkeminen! Kyllä sitä ilmeisesti ikävöi kotia ja läheisiä vaikka ei kotia tule joka päivä ajatelleeksi. Illalla myös Mari saapui omalla lennollaan Singaporeen. Oli mahtavaa vaihtaa kuulumisia ja suunnitella tulevia matkapäiviä face to face.

Singapore oli vielä hienompi ja siistimpi kuin osasimme odottaa. Julkinen liikenne pelaa erittäin hyvin, liikenne oli sujuvaa ja kävely oikein miellyttävää ainakin kun vertaamme KL:iin. Hintataso on selvästi korkeampi kuin Malesiassa, mutta ei se nyt parin päivän lomalla niin haitannut. Sitä paitsi ruoka ja juoma olivat suht halpoja ja ruoka erittäin hyvää :P Vierailimme mm. ”Pikku-Intiassa,” Chinatownissa, Boat Quayssa ja Marina Bayssa. Kävimme myös tutkailemassa kaupallisen keskustan tungosta ja nauttimassa aidot Singapore Slingit Raffles hotellissa. Hmm..


Lähtöpäivänämme otimme taksin Singaporen eläintarhaan, jossa vietimme päivämme ihmetellen eläin harvinaisuuksia ja esityksiä. Eläintarha oli mahtava koska aitaukset oli suunniteltu jokaiselle lajille ominaisiksi. Matalien aitojen sekä vallihautojen ansiosta tuntui että pääsi todella lähelle eläimiä. Ja vaikka päivä oli kuuma, niin suuri osa kävelyreitistä oli osittain varjossa, joten ei tullut ongelmia auringon tai kuumuuden takia. Illalla pääsimme myös tutustumaan Night Safariin, jossa eri eläinlajeja ihastellaan yöhämärässä. Night Safariin oli aikamoinen jonotus, mutta junia (joilla aluetta kierretään) meni tihein vuorovälein, joten ehdimme nauttimaan sekä iltaisesta eläinesityksestä että juna-ajelusta.  







Eläintarhasta matkasimme Woodlandsin juna-asemalle, josta rajamuodollisuuksien jälkeen hyppäsimme KL:iin suuntaavaan junaan. Junamatka sujui myös yläsänkypaikoilla ihan mukavasti vaikkakin tällä kertaa vaunussamme oli enemmän elämää. Heräsin muutaman kerran puhelimeen, toisten kuorsaamiseen, kuiskutteluun, junan pysähtymiseen ja aamulla muslimien rukouksiin.. Kyllä siinä silti ehti muutaman tunnin nukkumaan hyvin. Juna oli itse asiassa yllättävän positiivinen kokemus, vaikka toki matkanteko on melko hidasta (Singapore-KL 7-8 h, kun bussilla menee 4-5 h).


Lyhyen Singapore-vierailun jälkeen oli kodikasta palata Malesiaan. Kai Kuala Lumpurista on muodostunut jonkinsortin ”kotikaupunki” :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti