sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaupunkikulttuuria parhaimmillaan, Melbourne

DAY 7: Apollo Bay – Portarlington

Sunnuntaina jatkettiin matkaa Apollo Baysta eteenpäin. Ensimmäinen pysäkki oli Kennett River, jossa pääsimme syöttämään vapaina lenteleviä papukaijoja sekä ihastelemaan koaloja lähietäisyydeltä. Eukalyptusmetsikön läpi kulkevan hiekkatien varrelta spotattiin yhteensä 30 koala yksilöä! Mahtava paikka :)




Kennett-joen jälkeen pysähdyimme vielä trekkailemassa Sheoak -nimisellä vesiputouksella. Reitti vesiputoukselle oli tavallista, australialaista pusikkoa, mutta yksi havainto teki retkestä mieleenpainuvan..



Uskoaksemme, näkemämme käärme oli Australian copperhead, yksi Australian lukuisista myrkyllisistä käärmelajeista. Katsottiinpahan askeleitamme vähän tarkemmin kohtaamisen jälkeen..

Vesiputouksen jälkeen ajeltiin postikortin kauniiseen, Lornen kaupunkiin. Ihastuttava pikku kylä! Käveltiin pitkin kaupungin pitkää laituria ja räpsittiin kuvia kalastajista ja heidän saaliistaan. Kävipä meitä moikkaamassa myös yksi meressä tanssiva merikarhu (engl. fur seal)!




Lornesta matka jatkui Aireys Inletin ja Anglesean läpi kuuluisalle Bells Beachille. Ranta oli täynnä surffareita ja Villen kanssa kummasteltiin kylmään veteen säntääviä nuoria. Kai se märkäpuku lämmittää.. Kyllä sitä jossain vaiheessa olisi kiva päästä testaamaan, onko kaikki opittu jo unohtunut. Hauskan näköistä puuhaa tuo hain syöttinä räpiköiminen kyllä on.





Ajeltiin läpi surffarighetto Torquayn, Barwon headsin ja Ocean Groven kautta Portarlingtoniin. Niemen kärjessä sijaitsevasta pikku kaupungista oltiin löydetty majapaikka tutun Couch Surfing -palvelun kautta. Bunkattiin siis yhden aussipojan kämpillä ja nautittiin isännän vieraanvaraisuudesta. Ei hassumpi tapa matkustaa ja tavata uusia tuttavuuksia!


DAY 8: Portarlington – Melbourne

Kahdeksantena päivänä otettiin iisisti ja mä sain nukkua pitkään! Puolen päivän aikoihin lähdettiin taas tienpäälle. Ajeltiin Point Lonsdaleen, jossa pysähdyttiin ihastelemaan valtavaa hanhilaumaa ja pelikaaneja. Ennen kuin oltiin saatu auto pysähdyksiin, olivat otukset jo piirittäneet meidät kokonaan! Olihan niille pakko antaa puolet meidän myslipussista ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa.


Queenscliffin satamasta otettiin lautta kohti Sorrentoa. Matkalla nähtiin paljon suula -lintuja ja yksi ystävällinen kanssamatkustaja jakeli meille reissuvinkkejä. Jatkettiin kiemurtelevaa rantatietä kohti Melbournen esikaupunkia. Seuraava majoitus meillä oli Jennyn ja Michaelin luona kaupungin kaakkoispuolella.






Kun saavuttiin perille, oli meillä lämmin vastaanotto ja päästiinkin suoraa ruokapöytään! Jenny ja Michael ovat oikein vieraanvarainen aussipariskunta, ja heidän luonaan majailee lähes aina yksi tai useampi sohvasurffaaja. Vietettiin oikein leppoisa ilta ja Michael opetti meidät tekemään Kenguru origameja! Jep, tässä muutama mallikuva meidän paperiluonnoksista :)




DAY 9: Melbourne

Lähdettiin aamulla tutustumaan Melbournen keskustaan ja nähtävyyksiin. Wou, mikä city! Alkajaisiksi käveltiin Hardware Lanea pitkin ja ihasteltiin kadulle avautuvia pieniä kahviloita ja ravintoloita. Syötiin lounasta yhden italialaisravintolan terassilla ja katseltiin ohi kulkevia matkalaisia.





Myöhemmin päivällä osallistuttiin kolmen tunnin ilmaiselle kävelykierrokselle kaupungin halki. Nähtiin paljon katutaidetta, kapeita, pimeitä kujia, upeita vanhoja ja uusia rakennuksia, puistoja, ja kuultiin tarinoita sekä Melbournen kaupunkihistoriaa. Jalat olivat kyllä loppu illasta aika poikki..











Kaikin puolin Melbourne vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kaupungilta ja keskustassa on paljon nähtävää ja koettavaa. Kaupungin halkaisevan Yarra-joen ympäristö sekä korkeat rakennukset ovat kuvan kauniita. Eiköhän tässä kaupunkia tutkaillessa hurahda pari päivää!

Illalla Michael ajoi meidät parin kilometrin päässä sijaitsevaan luonnonpuistoon, jossa saatiin ihastella villejä kenguruita laskevan auringon valossa. Taianomaista. Kengurut eivät meitä paljoa arastelleet, hiljaa etenemällä päästiin ottamaan kuvia melko läheltäkin laumaa. Nähtiin jopa pari pussissa lymyilevää poikastakin!







Mahtava retki, kiitos siitä Michael.


DAY 10 to 12: Melbourne

Seuraavat kolme päivää kierreltiin kaupungissa, syötiin ulkona, ihasteltiin rantabulevardia, pilvenpiirtäjiä, katedraaleja, Federation aukiota, putiikkeja ja ostosliikkeitä. Hieno kaupunki! Ei ihan yhtä helposti lähestyttävä ja selkeä kuin Adelaide, vaan Melbournea pitää tutkailla vähän pintaa syvemmältä.






Kuultiin tarinoita Ned Kellyn ryövääjä jengistä ja vierailtiin Victorian State Libraryssa tutustumassa alueen historiaan. Säiden puolesta meillä kävi hyvä tuuri, sillä ehkä syksyn ”viimeinen lämminpäivä” osui torstaille ja saatiin tutustua kaupungin jokirantaan ja puistoihin yli 30 asteen helteessä.

To ilta oli lämmin ja nautittiin siitä hurvittelemalla Luna Parkissa. Ihme ja kumma, huvipuisto oli melkein autio ja päästiin laitteisiin ja vempaimiin jonottamatta, puoleen hintaan (hupirannekkeet 50 dollaria/2 hlö). Katseltiin auringonlaskua maailmanpyörän kyydistä ja huristettiin rämisevää maisema vuoristorataa puiston ympäri. Villen piti tietenkin kokeilla jokaista vempelettä.





Torstaista lauantaihin yövyttiin St Kildan kaupunginosassa, mikä on varsinainen kaupungin helmi. Käytiin tutkailemassa Albert Parkin formularataa, aallon murtajalla asustavia pikku pigviinejä sekä rannan viikonloppu hälinää. Rannan läheisyydessä olevat terassit ja piknik-puisto kylpivät ilta-auringon valossa ja hiekkarannalla nuoret pelasivat lentopalloa. Ainakin tämä osa Melbournea vaikuttaa hyvin, hyvin asumiskelpoiselta..











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti