Rantalomailua, Koh Taon paratiisisaari

Ah, nyt se loma vasta alkoi! Saavuttiin maanantaina Taolle speed boatilla Bangkokin vilskeestä. Tai oikeastaan matka alkoi jo sunnuntaina kun hypättiin VIP-bussin kyytiin lähellä Khaosan roadia. Mutta eihän se tietenkään niin helposti käynyt – Aasiassa kun ollaan. Meillä oli pick up sovittuna klo 19:30 yhdestä travel agencystä turistikujan varrelta, käytännössä se tarkoitti sitä, että istuttiin Villen kanssa rinkkoinemme matkatoimiston yhteydessä olevassa kuppilassa ja toivottiin, että joku tulisi hakemaan meidät ajoissa, ettei myöhästyttäisi bussikyydistä. Sovittu aika tuli ja meni, lopulta pinkkipaitainen thaimies saapui hakemaan meitä. ”Koh Tao? This wayy, follow mee.” Nostettiin rinkat selkään ja seurattiin miekkosta Khaosanin vilskeeseen. Hetken kuluttua: ”A minute, wait heere.” Ja mies meni hakemaan lisää reissulaisia viereisestä matkatoimistosta. Pysähdyttiin Khaosanilla yhteensä neljässä eri kohteessa, kunnes lopulta kaikki sovitut travellarit oli haettu mukaan matkaan.

Joskus kahdeksan aikoihin pikku saattueemme pysähtyi suuremman matkatoimiston eteen Khaosan roadin päässä, jossa oli jo aikamoinen hälinä. Kävimme lunastamassamme maksukuittimme matkalipuiksi ja saimme kauniit värikoodilla varustetut numerotarrat. ”Put this in your shiiirt and come back at eit thirtii.” Puoli yhdeksältä pari matkatoimiston työntekijää lähti ohjaamaan reissaajalaumaa kohti bussipysäkkiä (joka oli mutka yhden isomman tien varressa). Busseja alkoi saapua vähitellen ja kun vanhat matkalaiset saatiin pois kyydistä, alettiin uusia lastaamaan sisään. Pinkkipaitainen mies tuli rivakasti astellen lähemmäs huudellen ”Red stickkeeer! Red stickkeeeer!” Yhtäkkiä kaikki alkoivat vilkuilla paidan kauluksiaan ja tutkia numerolappujaan. Toimiva systeemi..! Punaisella numerotarralla varustetut reissaajat alkoivat laahautua kohti bussia. Kului kymmenisen minuuttia ja kuului uusi kutsuhuuto: ”White stickkeeer!” Lopulta kävi ilmi, että värikoodeja oli yhteensä kuusi, joista meidän (eli Blue stickkeeer) oli tietysti viimeinen. Lopulta, kymmenen aikoihin illalla, päästiin bussin kyytiin ja nukahdettiin Villen kanssa melkein välittömästi.

Kello näytti 4:35 kun Ville tökki mua olkapäähän. ”Nyt ollaan satamassa!” Aikataulun mukaan meidän olisi pitänyt olla perillä vasta klo 6. No, ei muuta kuin pilkkopimeässä ulos bussista ja kamat kantoon. Laivan check in alkaisi vasta kuuden jälkeen ja pikavene Taolle starttaisi klo 7. Pilkittiin sataman penkeillä tunnin verran, kunnes aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa. Lepakot lehahtivat pakoon auringon ensi säteitä ja ilma oli tyyni. Satamassa aukeni aava ulappa ja rantaan oli ankkuroitu kaksi perinteistä thaimaalaista long tail boatia.

Puoli seitsemän aikoihin matkaajat lastattiin laivaan ja pääsimme ihastelemaan merimaisemia. Matka Taolle kesti reippaat kaksi tuntia ja perillä meitä odotti iloinen taksikuskien ja sisäänheittäjien vastaanottokomitea.

Mulla ei ollut kummempaa muistikuvaa lupaavimmista majoitusrannoista, joten ajateltiin suosiolla suunnata saaren suosituimmalle, yli 1,5 kilometriä pitkälle hiekkarannalle Sairee Beachille. Hypättiin rinkkoinemme lavataksin kyytiin ja metsästettiin itsellemme budjettimajoitus rannan tuntumasta. Löydettiin ihan kohtuuhintainen pikku bungalow aivan meren tuntumasta (15 €/yö). Merivesi on lämmintä ja maisemat kuin suoraa postikortista (oikeastaan meidän ”takapiha” on kuvattuna aika monessa paikallisessa postikortissa, koska rannalla kasvaa hauskasti merelle päin kallistuva palmu).

Nyt parin päivän aikana ollaan syöty rannalla, lekoteltu riippumatossa ja polskuteltu suloisen lämpöisessä merivedessä. Tää Sairee Beach on kyllä aika täynnä turisteja ja iltaisin meno on melko villiä. Mutta koska Villelle on iskenyt päälle kunnon matkaflunssa, ei viitsitä lähteä seikkailemaan saaren muille rannoille. Eilen jo vähän huolestuin kun miehen kuume nousi 39 asteeseen, mutta onneksi tänään oli jo parempi. Pidän miekkosen pakkolevossa ja hemmottelen paikallisilla herkuilla, onneksi täällä ei tarvitse palella! Perjantaina on tarkoitus lähteä taas matkaan kohti Malesiaa. Ostettiin liput Hat Yaihin, josta meillä on varattuna bussikyyti Kuala Lumpuriin. Luvassa siis pari päivää linja-autossa kököttämistä. Toivottavasti Villen vointi on silloin jo parempi.